20. elokuuta 2016

Nacho näyttelyssä

Lähdimme Nachon kanssa näyttelyyn, jotta saadaan valion arvoon oikeuttava näyttelytulos ja toki oli mukava hieman kuulla tuomarin kommenttia siitä. Kaveri oli oman koiran kanssa myös näyttelyssä, joten oli kiva kun oli seuraa.

Tuomari oli Laszlo Erdös ja näyttely oli Kouvolassa.  Nacho oli käyttöluokassa.

Arvostelu oli saksaksi, mutta tässä suomennettuna: Amerikkalaistyyppienn narttu, joka on liian kevytrakenteinen. Liian vähän otsapengertä. Erittäin hyvä temperamentti. Oikeat kulmaukset. Kaunis keinahteleva liikkuminen.

Laatuarvostelu: EH, kilpailuarvostelu 2 (luokassa oli kaksi koiraa)

Nacholla oli vauhti päällä, joten kulma meinasi mennä suoraksi
Hienosti juostaan!
Toinen oli hiukan erinäköinen.
Tätäkin olimme hieman jopa harjoitelleet
Kyllä on kaunis!

Pelkäsin itse, että Nacholla tulisi sanomista tuosta turkista, tai siis lähinnä sen puutteesta, mutta siitä ei ollut mitään mainintaa. Sillä on myös vähän laskeva selkälinja, joka on käsittääkseni myös pieni virhe. Niin ja sitten ne korvat... mutta mistään näistä ei tosiaan ollut mitään mainintaa. Mutta siis onhan se kyllä nätti koira, että ei valittamista arvostelusta.

14. elokuuta 2016

Vielä yksi WT-koe tälle kesälle


Lähdimme Nachon kanssa vielä yhteen WT-kokeeseen, kun kultaistennoutajien Pohjoismaiden mestaruus ratkottiin Messilässä 14.8.2016. Ajattelin, että olisi hauska nähdä muita samanrotuisia (ja nimenomaan käyttölinjaisia) ja se olikin tosi hauskaa, kun en ikinä ole nähnyt niin paljon samannäköisiä koiria kerralla. Tapasimme myös paljon tuttuja. Harmittavasti maasto oli sellainen, ettei monilla rasteilla muiden suorituksia pystynyt seuraamaan kovin hyvin.


Oma kokeemme meni ihan kivasti, tuloksena ALO1 ja pisteitä 83. Olimme sijoitukselta neljäs, jääden vain yhden pisteen päähän kolmossijasta. Ja kolmanneksi paras kultainennoutaja! :) Tuomareina kokeessa toimivat  Miso Sipola, Mika Lappalainen, Erling Skotner NO, Lars Mertz DK ja Reima Ronkainen.

Alokasluokka alkoi vesirastilta. Tuomarina oli norjalainen Erling Skotner. Tehtävänä oli ihan simppeli ykkösmarkkeeraus pienen lammen toiselle puolelle. Nacho lähti nätisti hakemaan damia, mutta hieman harhaantui lopussa oikealla olevaan keppiin, totesi, että ei se tämä ole ja kääntyi oikeaan suuntaan, mutta aivan suoraan ei damia löytänyt. Välissä oli pieni saareke, jonka läpi Nacho meni ja ehkä siinä hieman harhaantui se suunta. Saatiin kuitenkin tästä 18 pistettä.


Seuraavaa rastia odotellessa (taustalla tätipuolia)


Seuraavana tehtävänä oli markkeeraus niitylle ja sitten 90 asteen kulmassa siitä ohjaus alueelle, jossa oli isohko kuoppa. Tuomarina oli tanskalainen Lars Mertz. Nacho meni suhtkoht kivasti markkeeraukselle, hieman meni pitkäksi, mutta aika äkkiä löysi. Sitten ohjaukseen lähti myös kivasti, mutta hitsit kun en tajunnut pysäyttää sitä, vaan annoin vaan lähihaku käskyn ja se jatkoi juoksemista ja meni sitten kuopasta ihan ohi. Pysäytin sen sitten ja ohjasin takaisin oikeaan suuntaan, mutta ei se ihan heti silti löytynyt. Ei nyt kuitenkaan ihan kauheaksi väännöksi mennyt ja saatiin dami talteen. Tästä pisteitä 17.

Nacho ja paaaljon Nachon näköisiä koiria.

Sitten oli tehtävänä pieni seuraamispätkä niityllä, sen jälkeen pysähdys ja markkeeraus hakkuuaukealle rinteeseen. Tuomarina oli Reima Ronkainen. Nacho seurasi suhtkoht kivasti, toki olisi voinut olla vähän tiiviimpi. Lopussa jäi selkeästi eteen istumaan, mutta eihän sitä siitä enää voinut siirtää. Katsoi hyvin markkeerauksen ja lähti nätisti sitä kohti, mutta yhdestä kohdasta ei päässyt menemään, vaan sai vähän osumaa oksista ja joutui vaihtamaan reittiä. Tämä ehkä hieman sekoitti sen hahmotusta joten meni vähän ohi damista. Viereisellä niityllä voittaluokan koirakko pillitti pysähdystä ja Nachokin sitten pysähtyi kiltisti. Ohjasin sitten siitä oikeaan suuntaan ja hetken etsittyään löysi damin. Vähän huono ote sillä oli ja lähelle tultuaan heitti damia hiukan ja taisi vielä sivullakin hieman pyöräyttää sitä. Tästä tuomari antoi moitteita. Ja tuomarin mielestä koira ei olisi saanut reagoida vieraan pillitykseen. Nacho-raukka, eihän se tuollaisia häiriöitä vielä osaa! Ja hänen mielestään olisi pitänyt nopeammin löytää damin, kun jäi niin hyvään paikkaan. Seuraamisen sanoi kuitenkin olleen hyvää. Saatiin tästä kuitenkin vaan 13 pistettä.

Seuraavalla rastilla katsottiin passiverkon takaa markkeeraus niitylle, jossa oli kyyhkymalleja jo valmiina. Sitten pieni siirtymä ja lähetys verkon vierestä. Tuomarina oli Mika Lappalainen. Tosi moni koira ihmetteli niitä muovikyyhkyjä ja juoksenteli ihan urakalla pellolla, mutta Nacho meni aika hyvin oikeaan kohtaan, muutamaa lähintä mallia ihmetteli ja sitten jo palauttikin damin. Tästä täydet pisteet, 20!

Viimeisenä tehtävänä oli markkeeraus niityltä metsän puolelle, sitten n. 20 metrin seurautus poispäin damista ja lähetys hakemaan sitä. Tuomarina oli Miso Sipola. Matka oli pitkä!! Vähän jo jännitti, kun moni sai tästä nollan, mutta luotin kuitenkin siihen, että Nacho sen damin sieltä etsii. En sitten tajunnutkaan, ettei se malta tuollaisessa tilanteessa seurata, vaan meinasi jo rynnätä "tässä" käskyllä noutoon, onneksi hypähti vaan pari metriä ja sitten hokasi, ettei saanutkaan vielä lähteä. "Seuraaminen" olikin sitten edessä, vieressä ja lähettyvillä pomppimista. Ei meinannut ollenkaan tajuta mitä tässä tehdään. Lähetyspisteelle päästyään lähti hienosti hakemaan, mutta ihan tarkkaan ei enää paikkaa muistanut. En kuitenkaan viitsinyt edes yrittää ohjata, kun siellä suhtkoht lähellä aluetta kuitenkin pyöri. Palautus ok. Tästä saatiin 15 pistettä ja tuomarilta kuittaus, että "tiedätte ainakin mitä treenata" ja vähän kuittaulua myös tutuilta siitä, että pitäisikö harrastaa vähän tokoa. ;)

Nacho sai kokeen jälkeen pallon.