17. helmikuuta 2013

Sipsin uusi kaveri

Sipsi on saanut myös uuden kaverin, kun Ramille tuli pieni labbispentu, Pepsi. Maxhan on myös asunut nyt enempi Ramilla, kun hän muutti omakotitaloon. Että sinänsä olisi kyllä hyvin aikaa Sipsin kanssa treena, mutta saahan sitä välillä keskittyä muuhunkin. Sipsi otti Pepsin oikein kivasti vastaan, vähän pelkäsin, että miten se suhtautuu, kun ei aina osaa niin hyvin olla kaikkien koirien kanssa, mutta pieniä alkumurinoita lukuunottamatta on ollut oikein innoissaan uudesta kaverista.


Pepsi ja Sipsi sen hetken kun olivat paikallaan
"Leikitäänkö?"
Kunnon painit menossa
Mustan koiran kuvaaminen on vaikeaa! Mutta tässä nyt jonkinnäköinen otos Pepsistä.

Ollaan me treenattukin (ainakin vähän)

Käytiin eilen 16.2.  Sipsin kanssa taas tekemässä kokeenomaisesti VOI-luokka tuolla Juvanmalmilla, Espoossa. Ollaan me tässä kuukauden aikana vähän treenattu, mutta jokseenkin on kyllä motivaatio ollut hukassa. Tunnaria ja kaukoja ollaan vähän tehty kotona ja sitten muutaman kerran käyty Sporttikoirahallissa treenaamassa muutakin. Lähinnä nyt ollaan keskitytty ruutuun ja luoksetuloon silloin kun tilaa on ollut. Ja seuraamista toki myös on tehty.

Laitan nyt vähän tässä jokaisesta liikkeestä edistymistä ja tilannetta.

Paikallamakuu: ei ehditty mukaan ryhmätreeneihin, mutta tässä on ongelmana lähinnä se, että välillä ei kuuntele ensimmäistä käskyä tai jos tehdään kuten EVL:ssä, menee muiden käskystä maahan.

Seuraaminen: Se on sitä samaa, tuppaa edistämään ja intoillessa tulee myös pomppimista ym. Lisää vaan pitäisi tehdä sitä sivuasentotreeniä.

Liikkeestä istuminen: Menee ihan ok, jos ollaan otettu pari kertausta alle, muuten jää helposti seisomaan.

Luoksetulo: Teki pysähdykset vahvoilla käsiavuilla tuolla kokeenomaisessa treenissä. Maahanmenoa pitäisi vielä muistutella paljon ja vahvistaa myös sitä seisomaan jäämistä ja varsinkin sen nopeaa toteutusta.

Ruutu: Tuppaa jäämään eteen. Olen yrittänyt treenata häiriöitä, mutta tosi helposti menee sinne missä on aiemmin tehty jotain, jos ruutu on sen jälkeen. Tuossa kokeenomaisessa treenissä ruutu tuli ennen luoksetuloa, mutta meinasi silti hämääntyä luoksetulon tolpasta ja kun meni ruutuun jäi heti ruutunauhan taakse. Vaatii siis vielä paljon treeniä häiriöistä ja oikeasta paikasta.

Hyppynouto: Teki tuolla saman kuin viimeksi, eli meinasi kiertää esteen ja kun annoin uuden käskysanan, jätti kapulan ja hyppäsi väärään suuntaan, ja sen lisäksi vielä kiersi lähelle sattuneen tolpan. Eli kuuntelu treeniä pitäisi tehdä tässä ja myös vähän korkeassa vireessä tekemistä, koska treeneissä on tehnyt tätä ihan hyvin.

Metallinouto: Tässä ei ole mitään muuta kuin loppuasennon hiomista ja vauhdin säilytys hyvänä.

Tunnari: Treeneissä on välillä tuonut ihan mitä sattuu, mutta toi nyt hyvin oman, vaikka ryntäsi kapuloille sillä tavalla, että se lensi vähän matkan päähän muista. En tiedä miksi on treeneissä välillä tuonut mitä sattuu, kun olen laittanut isomman määrän kapuloita. Eikö se sitten jaksa tarpeeksi keskittyä haistelemaan, kun niitä on niin paljon vai missä mättää. Olen nyt välillä tehnyt myös yhden etsimistä, että muistaa pitää nenän auki.

Kaukokäskyt: Näitä ollaan treenattu luvattoman vähän ja se näkyy. Matka on edelleen tosi lyhyt ja silti ei tee seisomasta taakse istumista kauniisti ja maahankin vaan lävähtää, eikä siirry hissinä taakse. Näitä pitäisi treenata vielä tosi paljon!