1. elokuuta 2012

Kultaisten tokotiimin treenit 29.7.2012

Tällä kertaa treenattiin Muuramessa. Matkalla näin hienoja salamoita ja meinasin luiskahtaa kerran tieltäkin kun satoi niin rankasti, mutta päivästä kehkeytyi sitten kuitenkin ihan aurinkoinen ja lämmin.

Sipsin kanssa tehtiin ekaksi seuraamista. Se otti tosi paljon häiriötä ihmisistä, eikä tehnyt niin hyvin kuin nyt muuten on treeneissä tehnyt. Ei myöskään parantanut kontaktia kun tehtiin enempi, vaan ennemminkin alkoi haahuilemaan enempi, kun palkkiota ei tullut. Edisti myös nyt aika pahasti, vaikka muuten on pitänyt paikkansa suht hyvin. Ehkä pitää vaan tehdä pieniä pätkiä enempi eri paikoissa. Kokeiltiin myös palkkakuppia kentän reunalla ja se ehkä vähän paransi tilannetta. Pitää nyt vaan treenata tätä lisää sillä tavalla, että minä kuljen luonnollisesti ja joku muu katsoo Sipsin paikkaa ja kontaktia.

Tässä Eeva Jääskeläisen ottamia kuvia Sipsin seuraamisesta:


Tässä on suht hyvä kontakti

Hei haloo, missä istut, oot "pikkasen" edessä!

Oisko jollain hyviä neuvoja?

Nyt on parempi kontakti

Vähän taas edistetään

Seuraavalla kierroksella tehtiin kaukokäskyjä. Kotona tuntuu, että olisi jotain jo oppinut, mutta kentällä ollaan tehty tosi vähän ja nyt ei sitten osannut senkään vertaa. Ilmeisesti kuuma päivä oli vähän vienyt veroja. Seisomisesta istumaan teputtaa takajaloilla ja herkästi tulee niillä vähän eteen. Menee kyllä taakse namilla, mutta ei osaa sitä ilman namia tehdä, vaan sitten herkästi laittaa jalat alle.

 Kokeiltiin tähän estettä takajalkojen edessä, jolloin se ei voisi ottaa takajalkoja alle. Esteenä oli sateenvarjo.
"Mitä sä meinasit?"

"Kääk, en pysty tekemään mitään, jos laitat tollasen jutun mun alle"

Eli joo, eika vaikea Sipsin oli tajuta tuota juttua, mutta ehkä voisi koittaa kotona nyt jotain muuta "estettä", jonka avulla se hahmottaisi niitä takajalkojen liikkeitä paremmin.

Seisomasta maahan ei myöskään sujunut kovin hyvin, siihen pitää vielä käyttää targettia vahvistamaan sitä oikeaa liikettä. Maasta istumaan on myös sellainen jota ei tee kunnolla, joten siihen voisi koittaa kosketuskeppiä.

Viimeisellä kierroksella tehtiin tunnaria kokeenomaisesti, Sipsi toi ekalla kerralla ensin väärän ja sitten oman. Seuraavalla kerralla taisi taas tuoda ensin väärän ja sitten oman, joten tehtiin sitten sillä tavalla, että vein itse sen oman ja silloin Sipsi toi suoraan sen oman. Eli tätä pitää vielä paljon vahvistaa, että tekee kokeenomaisesti.

Ainiin otettiinhan me jossain vaiheessa paikallaolotkin. Sipsi teki ihan omannäköisensä olemiset, eli ei ollut kovin skarppi, mutta pysyi kuitenkin ihan hyvin, mitä nyt vähän ötököitä taas ihmetteli. Vein nakkeja piiloon ja oli kyllä nyt jo innolla sinne menossa. Josko se jonain kauniina päivänä odottaisi sitä niin innolla, että olisi keskittyneempi siihen makaamiseen?

Hieno kultainen rivistö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti