12. tammikuuta 2013

VOI-luokkaa treenaamassa kokeenomaisesti

Käytiin tänään Espoossa Juvanmalmilla harjoittelemassa voittajaluokkaa. Möllitokon järjesti Tiltun koirakoulu, mutta ylemmissä luokissa ei ollut arvostelua, ainoastaan liikkeenohjaus.

Sipsi otti ahtaassa tilassa odottelun rennosti, kuten yleensäkin, vaikka koiria oli paljon. Mutta paikallamakuuseen mentäessä se ei oikein ollut vireessä, vaan nuuhki lattiaa ja vaikka otin siihen kontaktin ennen käskyä, niin ei mennyt maahan. Ei mennyt toisellakaan käskyllä, joten sanoin sille jotain "mitä sä oikein teet" ja sitten kolmannen käskyn painokkaasti, jolloin se meni maahan (tosin aika hitaasti). Hyvin kuitenkin oli itse paikallamakuun, mutta tämähän olisi jo 0 tuon alun takia.

Omalla vuorollaan vire oli parempi heti alusta lähtien. Otin vähän ennen kehään menoa sen kanssa pari pientä seuraamispätkää. Pyysin erästä osallistujaa ottamaan videoita ja niistä on kyllä helpompi nähdä missä tilanteessa ollaan.

Seuraaminen on Sipsin normaalia seuraamista. Edistää edelleen ja varsinkin sivuaskeleet ovat pelkkää pomppimista. Vähän myös hävitti kontaktin tuossa yhdessä kohtaa. Pitää nyt treenata sitä sivuasentoa varmemmaksi, jos saisi tuota edistämistä ja poukkoilua vähenemään.



Liikkeestä istumista ei tehnyt ekalla käskyllä, näyttää kyllä videolla siltä, että oli jotain tekemässä, mutta ei sitten kuitenkaan tehnyt. Takaisin tullessa ei kuitenkaan teputtanut, se oli ihan positiivista.



Luoksetuloa pysäytyksillä en viitsinyt ottaa, kun ei olla sitä harjoiteltu. Vähän turhan vauhdikkaasti tulee, jos tuosta pitäisi pysäyttää. Tähän pitää nyt ottaa tehotreenausta, että saadaan se mielikuva siitä, että sieltä voi se pysäytys tulla. Loppuasentoa täytyy myös muistaa treenata.



Ruutua ei meinannut löytyä millään. Juoksee ensin luoksetulon loppupaikkaan, siitä kehänauhan taakse, sitten vähän jo ruudun suuntaan, mutta kun pyydän luokse, tulee ruudun yli ja siitä sitten vielä taakse. Jostain syystä kuitenkin sitten löytää ruutuun, mutta nollahan tuo jo olisi noin monella käskyllä ollut. Täytyy nyt treenata tuota luoksetulon jälkeen tekemistä ja ottaa muita tolppia ja kehänauhaa häiriöksi. Ja tuo loppuseuraaminen täytyy myös treenata vahvemmaksi, nyt meni aika tyylikkäästi ohi, sitä ollaankin aika vähän treenattu.



Hyppynouto meni aluksi ihan hyvin, mutta sitten Sipsi meinasi unohtaa paluuhypyn (jota ollaan kovin vähän harjoiteltu) ja kun annoin lisäkäskyn siihen, niin sitten kapulan pitäminen unohtui (blondi ei voi tehdä kahta asiaa samaan aikaan). Hyppäsi kuitenkin ja kävi hakemassa kapulankin, joten mitäpä tuohon voi sanoa? :D Lisää treeniä vaan. Aijoo ja alussa hytkähti aika pahasti liikkurin käskystä.



Metallinouto meni ihan hyvin. Ei ihan niin paljon nytkähtänyt liikkurin käskystä kuin hyppynoudossa.



Tunnari meni myös ihan hyvin. Vähän koski viereistä ja tuossa lopussa tuli pieni sähellys, kun sillä oli koko kapula suussa, enkä meinannut saada sitä pois. Mutta hyvin malttoi nuuhkia, vaikka oli aika korkeassa vireessä.



Kaukokäskyissä tein vaan istumista ja maahanmenoa, kun seisominen ei sillä vielä ole tarpeeksi hyvin hallussa. Tuossakin tuli yksi lisäkäsky, mutta teki kuitenkin. Tosin videolta näkee hyvin miten vajaaksi sillä jää istumiset, joten pitäisi nyt muistaa olla tarkka tuosta kriteeristä.



Kaiken kaikkiaan Sipsi jaksoi hyvin tehdä kaikki liikkeet, eikä tuo voittajaluokka nyt niin pitkältä tuntunutkaan. Eniten meidän nyt pitää treenata tuota luoksetuloa ja sitten noihin kaukokäskyihin ne seisomiset. Ruudun etsimistä myös ja toki sitten noita "pikkujuttuja" kuten hyppynoudon palautus, liikkeestä istuminen, liikkurin käskyihin reagoimattomuus sekä seuraamisen edistäminen ja askeleet.

Ja täytyy muistaa ottaa noita videoita enempi! Niistä näkee tosi hyvin mitä kaikkia virheitä tuolla on, kun kotiin tultua niistä on jo unohtanut puolet ja tuntuu, että kaikki liikkeet meni tosi hyvin! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti