13. maaliskuuta 2014

EVL:ää kokeilemassa 11.3.2014 (möllitokossa)

Käytiin Jessica Svanljungin hallilla Sipoossa kokeilemassa miten meillä sujuu EVL-liikkeet. Ensin tehtiin paikallaolot ja sen jälkeen kaikki liikkeet putkeen. Jessica kirjoitti kommentteja, joten väleissä joutui jonkin verran odottelemaan.

Paikallamakuussa Sipsi meni nopeasti omalla vuorollaan maahan (oltiin toisena), mutta oikea tassu jäi aika vinoon ja oli korjannut sen jossain vaiheessa. Muuten oli kuulemma maannut hyvin. Istumaan nousemisessa tuli sählinkiä, kun nousi jo kun aiempia koiria nostettiin. Paikallaistumisessa oli hyvin.

Sitten yksilöliikkeet. Olimme neljäntenä koirana ja hain Sipsin paria koiraa aiemmin halliin odottelemaan. Ohessa Jessican kommentit kursivoituna ja lisäksi omia kommentteja.

Seuraaminen: Paikka alussa ok, kontakti ok, välillä tippui. Juoksussa vähän väljä. Tassuttelee perusasennossa. Jokunen vino perusasento. Rytmi hidas/normi aika sama. Paikoittain tuntui ihan hyvältä, mutta sitten välillä tosiaan oli väljyyttä ja kontakti tippui. Sähläsin itse jotenkin noiden eri rytmien kanssa, hidas oli liian nopea.

Zeta: Nyt kiva seuraaminen. Maa nopea ja hyvä. Istuminen ok, lähti vähän sivulle + siirsi tassuja. Ok seis, mutta kääntyi vähän. Hyvät mukaanotot. Meillähän oli avoimessa luokassa tosi iso ongelma tuosta taakse kääntymisestä, mutta niitä ei ole enää aikoihin näkynyt, nyt kääntyi istumisessa vähän ja seisomisessa ihan kunnolla. Näköjään näitäkin täytyy kertailla.

Luoksetulo: Nopea maa. Odotti hyvin. Hyvä vauhti (kaikissa väleissä). Stoppi hyvä (ehkä vähän liian aikaisin). Maa venyi. Vino perusasento lopussa. Mulla on ollut vähän sitä ongelmaa, että en osaa pysäyttää oikeaan aikaan. Monesti on mennyt liian myöhään pysäytys, joten toki nyt sitten korjasin asian ja pysäytin sen liian aikaisin. Mutta pysähtyi kyllä nätisti. Jostain syystä maahanmenosssa tuli tosi paljon eteen. Perusasentoon tullessa tökkäsi käteen.

Ruutu: Merkki ei näkynyt, korjasi hyvin. Hyvä vauhti ruutuun, paikka hukassa MATTO?. Odotti hyvin. Unohti seurata lopussa. Tämä on meillä vielä niin kesken, etten tehnyt kokeenomaisesti. Lähetin merkille, jota ei heti hahmottanut vaan meni hyppyesteen lähettyville. Siitä kuitenkin onnistui hyvin korjaamaan merkille, kun tajusi sen. Sitten menin lähemmäs ruutua lähettämään ja lähti kyllä hyvin sinne, mutta ei hahmottanut paikkaa. Kävin auttamassa ja sitten uudestaan. Ei kovin hyvin edelleenkään mennyt, mutta oli kuitenkin ruudussa. Kävin kehumassa ja jätin makuuseen. Lopussa oli ryntäämässä ulos kehästä (palkalle), joten ei kyllä yhtään seurannut. Tämä liike vaatii vielä paljon harjoitusta!

Ohjattu: Merkki ok, pysähtyi itse. Ei löytänyt kapulaa, hyvä että ei ottanut keskimmäistä. Lähti ihan ok merkille, tuohon pitää kiinnittää huomiota, että pysäytän sen käskyllä. Siitä lähti vasemman suuntaan, mutta kun ei löytänyt kapulaa, meinasi mennä keskimmäiselle. Pysäytin, joten ei ottanut sitä, mutta ei kyllä myöskään pysähtynyt, vaan lähti valumaan minua kohti. Annoin pari käskyä ja merkin kohdalla sitten ihan käsimerkillä. Siitä menin itse kohti kapulaa ja lähetin uudestaan. Meni luoksetulon merkille, eikä millään tajunnut missä se kapula on, kunnes vähän huidoin sitä kohti ja sitten löysi sen. Otin viereen ja siitä luovutuksen, joka meni ihan hyvin.

Metalli: Odotti hyvin. Hyvä vauhti ulos + takaisin. Hyvä perusasento. Piti hyvin. Tämä meni ihan mukavasti, heitin kapulan takareunaan asti, mutta aika hyvin Sipsi sen haki ja hyvä vauhti oli. Lopussa tuli jotenkin hassusti suoraan minua kohti, mutta kääntyi sitten kuitenkin hyvin perusasentoon.

Tunnari: Odotti hyvin. Vauhti ulos kiva. Otti oman, tiputti, nosti / siirsi väärää. Otti oman viereisen. Aikamoinen häsellys oli. Kapuloille tuli vauhdilla, jolloin yksi lensi kauemmas. Sitten kauhea hösläys nuuhkiminen, löysi oman, mutta pudotti sen toisen viereen ja sitten tosiaan nosteli muita ja lopulta toi väärän. Täytyy ilmeisesti ottaa enempi tätä kokeenomaiseen ohjelmistoon, että muistaa, että tässä pitää keskittyä, vaikka olisikin vähän korkeampi vire.

Kaukot: Hyvät vaihdokset. Meni vähän taakse seiso-istu + seiso-maa. Lopputulos 40 cm taakse. Johan nyt! Nyt ei enää edetä vaan peruutetaan sitten ihan kunnolla. Otin tähän nyt peru+käskyt (perubäk ja perutaakse) ja ilmeisesti piti sitten ihan kunnolla peruuttaa. Ehkä löydämme vielä joskus tähän tasapainon. Hyvä kuitenkin, että tähän liikkeeseen on nyt tullut ajatusta taaksepäin suuntaamisesta.

Yleisvaikutelma: Kiva, vauhdikas koira. Kehä ehkä vielä liian haastava? Hyvä yhteistyö. Laitoin Sipsin aina maahan odottamaan, kun olin sitä liikkeiden jälkeen vähän kehunut ja se tuntui toimivan ihan hyvin. Piti koko ajan suuta kiinni, eli keskittyi ja odotti seuraavia liikkeitä. Tykkään kun se tekee korkeassa vireessä, mutta toisaalta sitten esim. tuossa tunnarissa tuli sählinkiä. Mutta ehkä meillä nyt on suurin ongelma se, että se ei osaa kaikkia liikkeitä tarpeeksi hyvin (seuraaminen, ruutu, ohjattu). Toki tuo oli aika haastava paikka, kun on paljon merkkejä ja värikäs matto, josta pitäisi nähdä silti ne merkit ym.

Edelleenkään ei treenikuvia, mutta uusi keväinen kuva Sipsistä kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti