16. marraskuuta 2014

Sipsi taas kokeilemassa

Oltiin Sipsin kanssa Lohjalla kokeessa. Eka hallikoe pitkästä aikaa ja aika ahtaat tilat odotella. Sipsi siinä vähän mutisi joillekin naapuri koirille, mutta onneksi se suht nopeasti tottuu tuollaisiin paikkoihin, kunhan saa vähän lihapullia.

EVL Lohja 15.11.2014, tuomarina Harri Laisi.

Paikallaistuminen 0
Paikallamakuu 10
Seuraaminen 7
Zeta 8
Luoksetulo 9
Ruutu 0
Ohjattu nouto 10
Metallihyppynouto 10
Tunnistusnouto 9
Kaukokäskyt 8

Yhteensä 220 p. 3. tulos

Ekana paikallaolot. Sipsi oli ihan kivasti mukana paikalle tullessa, mutta kun asetuttiin paikalle, se tuijotti kovasti vaan sinne käytävään, josta tultiin ja johon jäi treenikassi ja siellä tietenkin namit. Oletin sen kuitenkin jäävän normaalisti istumaan, mutta en tiedä menikö se sitten heti sillä jättökäskyllä (istu) maahan, kun ainakin se oli maassa, kun katsoin piiloon mennessä sitä. Vähän moitin sitä sitten tullessa ja paikallamakuuta tehdessä olikin sitten paremmin kuulolla. Tosin viereiset sanoivat käskynsä ruotsiksi (sopii meille!), joten senkään takia ei edes meinannut ennakoida. Oli tosin siirtänyt tassunsa lähemmäs toisiaan, mutta sen saa tehdä, en aio puuttua siihen. Tuomari kuitenkin sanoi, että oli erinomainen ja tästä meidän eka kymppi!

Sitten tehtiin muut liikkeet kaikki putkeen. Ensimmäisenä tunnari. Haisteli hyvin ja otti heti oman tullessa, mutta vähän möhläsi sen kanssa eikä heti saanut suuhun. Käänsi sen matkalla sikariksi ja käänsiköhän vielä sivulla sitä vähän. Ainakin luovutus oli vähän hankala, kun piti kaivella se suusta. Aika nätti suoritus kuitenkin, on säheltänyt kapulan kanssa enempikin. Tästä siis ysi.

Seuraavana ruutu. Ruutu oli hallin toisella puolella, tolppien takana. Sipsi meni merkille ihan kivasti, mutta siitä suuntasi tunnareiden paikkaa kohti. Ohjaten sain sen ehkä noin kolmen tai neljän käskyn jälkeen ruutuun, mutta ei enää auttanut, kun oli jo liikaa käskyjä, eli nolla tuli. Meni kuitenkin hyvin maahan, tosin kun kävelin, nuuhki ruutua. Lisäksi tuli huonosti seuraamaan.

Sitten tehtiin kaukokäskyt. Sipsi teki kaikki vaihdot ekoilla käskyillä ja hyvällä vireellä! Tuli kuitenkin seisomasta istumaan ja maahanmenoissa kummassakin vähän eteenpäin. Tuomari sanoi, että tuli lähes oman mittansa. Vähän itse hätäilin käskytyksessä varsinkin seisomasta istumaan. Ja eihän me vaan olla noin pitkää matkaa harjoiteltu tarpeeksi ja varsinkin nopeita vaihtoja. Tästä 8 ehkä vähän turhan paljon, mutta olen erittäin tyytyväinen vireeseen.

Sen jälkeen seuraaminen. Plääh, se on ihan yhtä surkeaa kuin aina. Tosin oli jännä, kun tuomari sanoi, että juoksu oli hyvä osuus, kun taas itsestä se tuntui kaikista huonoimmalta. Oli niin kaukana ja jäljessä, että katsoin monta kertaa, että tuleeko se edes siellä. Varsinkin palkkaa kohti mennessä edisti ja varmasti oli myös vino. Lopussa teki yhden pompun ja pyörähdyksen, kun meinasi varmaan, että vieläkö tämä jatkuu! (Ja olihan se aika pitkä.) Taisi myös hieman äännellä askelissa. Tästä siis seiska.

Sitten hyppynouto, joka meni ihan kivasti. Luovutusta voisi tosin edelleen parantaa, en tykkää kun se vetää päätä taakse kun olen ottamassa kapulaa. Mutta kuitenkin kymppi tästä.

Seuraavana luoksetulo. Sipsi lähti kovalla vauhdilla, mutta pysähtyi aika kivasti seisomaan. Tosin näytin sille pienen käsimerkin (jota tuomari ei tainnut huomata). Maahan myös suht kivasti, vaikka tulihan se hieman eteenpäin siinä. Tuomarikin sanoi, että tykkäsi vauhdista, mutta sen takia pysähdykset hieman valuvat. Mutta hei tästä 9, kun aiemmin meidän paras numero on ollut 6!

Sitten zeta. Järjestyksenä oli istu, seiso, maahan. Sopiva järkkä meille, koska istuminen on se vaikein. Sen Sipsi tekikin nyt (tosin tuomari kommentoi, että oli vähän hidas, mutta parempi hidas kuin ei ollenkaan!). Mutta ei seurannut kovin hyvin, varsinkaan käännösten jälkeen. Seisominen ja maahanmeno ok, mutta maasta ei sitten lähtenytkään seuraamaan enää ollenkaan ennen kuin toisella käskyllä! Eli kait tätäkin pitäisi vähän enempi treenailla ihan kokonaisena liikkeenäkin. Saatiin kuitenkin kasi.

Viimeisenä liikkeenä ohjattu nouto. Arvoin meille vasemman, joka on yleensä se helpompi meille. Vähän jännitin, kun ruutu oli hieman samassa suunnassa ja kun merkki oli matala punainen (vihreää tekonurmea vasten). Mutta Sipsi meni hienosti merkille ja lähti myös kivasti hakemaan kapulaa ja teki lopunkin vauhdikkaasti. Tästä 10 oli ihan ansaittu.

Tämä oli noista parista virheestä huolimatta varmaan meidän paras kokonaisuus. Tuomarikin kehui Sipsin asennetta ja iloisuutta. Sain nyt myös välit Sipsin pidettyä paremmin hallinnassa, eikä se ollut missään vaiheessa ryntäämässä palkalle (paitsi seuraamisessa vähän intoili sinnepäin mennessä). Se oli myös hyvin kuulolla (paitsi paikallaistumisessa), eikä ennakoinut mitään.

Tuota ruutua pitää vielä harjoitella enempi, ei nyt syksyllä sitä olla kauheasti tehtykään ja vahvistaa kaukokäskyjä myös pitkällä matkalla. Ja toki sitä seuraamista myös. Josko sitten ensi vuonna saataisiin niitä ykköstuloksiakin, kun tänä vuonna se tavoite ei vielä toteutunut.

Nacho ja Sipsi hommista palattuaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti