16. lokakuuta 2016

Tampereella kokeessa 16.10.16

Tuntuu, ettei pitkään aikaan olla käyty tokokokeessa, vaikka eihän siitä viimeisestä nyt ole kuin 1,5 kuukautta. Lähdettiin siis Tampereelle kokeilemaan, miten Sipsin treenit ovat edistyneet ja myös Nachon zetan vaihtojen tilannetta.

Koe alkoi alokasluokalla, joten ei tarvinnut herätä liian aikaiseen. Nacho olikin sitten vuorossa ensin, avoimessa luokassa ja teki liikkeet ensimmäisenä koirana.

Eli Nacho, Tampere 16.10.2016, avoinluokka, tuomarina Salme Mujunen.

Paikallaistuminen 9,5
Seuraaminen 8
Liikkeestä seisominen 8
Luoksetulo 10
Liikkeestä maahanmeno 9,5
Nouto 9
Kaukokäskyt 10
Hyppy 10
Merkin kierto 9
Kokonaisvaikutus 9,5

Yhteensä 291,5 p., kunniapalkinto, sijoitus 3.

Paikallaistumisessa oli kuulemma siirtänyt tassuja, kun olin jättänyt sen. Kerran korjasi myös asentoa, kun olin kaukana, siitä 9,5.

Ekan setin liikkeet olivat seuraaminen, liikkeestä seisominen, luoksetulo ja liikkeestä maahanmeno. Liikkeet olivat sääntökirjan järjestyksessä. Olimme ekoja koiria, joten en ihan tarkkaan tiennyt milloin kehä pääsee alkamaan. Otin Nachon sisäänmenokohtaan ja laitoin sen "käy siihen" käskyllä odottamaan. Tuomari sitten jotain kysyi liikkurilta niistä kehän sivulla olevista merkeistä. Liikkuri kävikin sitten vaihtamassa niiden paikkoja. En tajunnut yhtään, ettei Nacho kestä tämmöisiä häiriöitä! Joten kun lähdimme sitten kehään, niin sehän tuijotteli vaan niitä merkkejä, että mitäköhän tässä nyt niillä tehdään. Ja tämä vaikutti sitten ihan hirveästi myös seuraamiseen. Kontakti hajoili pahemman kerran, eikä ollut kunnolla mukana, joten oli myös vähän väljä. Varsinkin juoksussa tuli tosi kaukana. Tästä siis 8.

Liikkeestä seisomisen seuruu oli myös vähän huono, mutta pysähtyi nätisti seisomaan. Taakse mennessä sitten kääntyi mukana, kun tätä ollaan nyt liian vähän tehty. Sen takia siitä 8.

Luoksetulo onnistui onneksi hyvin, meni myös ihan nätisti maahan. Siitä 10.

Sitten liikkeestä maahanmenossa seuraaminen oli taas hankalaa, varsinkin, kun ovesta tuli joku juuri sisään, niin sitä Nacho kääntyi katsomaan. Meni kuitenkin ihan hyvin maahan ja siinä pysyi, kun menin taakse. Tästä siis 9,5.

Seuraavassa setissä oli ruutu yksinään. Nacho katsoi hyvin ruudun ja se olikin aika helppo ja selkeä. Meni hyvin ruutuun, tosin hieman liian hitaasti mun makuun ja sitten alkoi jo vähän ennakoida paikkaa, että sitä pitäisi ehkä hieman taaemmas saada. Pysähtyi hyvin ja annoin käsimerkin maahan, koska maahanmeno kaukana ilman käsimerkkiä ei ole sille vielä täysin varma. Tämän takia siis 8.

Viimeisessä setissä oli loput liikkeet. Ensimmäisenä nouto. Nacho otti kapulan mielestäni hyvin, mutta pyöritteli sitä vähän sivulle tullessaan. Annoin myös vähän käsiapua, että tuli suoraan sivulle, kun tuppaa olemaan sitä vinoutta. Tästä 9 pyörittelyn takia.

Sitten oli kaukokäskyt. Tein alkuun jalkojen kosketuksen, mutta Nacholla oli vähän ajatus muualla, joten ei mennyt oikein maahan, vaan siirsi etutassuja ja meni vinoon. Itse vaihdot teki hyvin, vaikka joka välissä vilkuili tosi paljon liikkuria, kun hän käänsi kaukotaulua. Ja oli erittäin vinossa koko ajan. Saatiin kuitenkin 10, eli tuomari ei ilmeisesti kiinnittänyt vinouteen huomiota (oli tosin sivussa).

Seuraavana hyppy. Tämä meni ihan kivasti, toki olisi voinut vielä voimakkaammin tehdä hypyn. Tsätä 10.

Sitten viimeisenä liikkeenä kierto. Nacho lähti tosi hitaasti ja paluukin oli melko hidas. Jäi myös aivan totaalisen vinoon sivulle! Siis ei edes se normivinous, vaan ehkä 45 asteen kulmaan. Tästä siis 9.

Tuomari sanoi, että koira tekee osaavaa työtä ja minä tsemppaan sitä hienosti liikkeiden välissä. Kokonaisvaikutukseksi siis 9,5.

Nacho ja palkinnot


Sipsi, Tampere 16.10.2016, EVL, tuomari Salme Mujunen.


Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 8
Seuraaminen 8,5
Zeta 0
Luoksetulo 5
Ruutu 9
Ohjattu nouto 9,5
Kierto-ohjattu 0
Tunnistusnouto 8,5
Kaukokäskyt 6,5

Yhteensä 197,5 p. 3 tulos.

 Liikkeet tehtiin normaalissa järjestyksessä ja hieman hämmentävästi lähes jokainen liike oli erillisenä.

Ekana paikallaolot. Jännittää aina Sipsin istuminen, mutta se oli taas istunut nätisti! Siitä mukavasti 10. Sitten maahan meni viereisen "ma" käskyllä. Muuten hyvin, tuli myös nätisti ja reippaasti sivulle. Siitä siis 8.

Seuraaminen oli Sipsin seuraamiseksi aivan loistava! Ainoastaan kerran, kun tultiin kohti kehän ulosmenoa hajosi vähän paikka, mutta muuten teki tosi hyvin. Ihan lopussa ollut peruuttaminen ei tosin onnistunut ollenkaan, harmi, koska se kuitenkin osaa peruuttaa. Tästä 8,5.

Sitten oli zeta ja siinä järjestys maahan, istu, seiso. Ihan kivasti lähti Sipsi liikkeelle, mutta ei mennyt maahan ennen kuin tokalla käskyllä. Eikä tietenkään istunut. Tästä on tullut meille ihan mörkö, kun tämä ei nyt ikinä kokeessa onnistu, vaikka treeneissä tekee tosi kauniisti. Eli siitä 0.

Zetan kanssa samassa kehässä oli luoksetulo. Lähtö oli seinää vasten ja palkat siellä mistä kutsuin. Sipsillä olikin ajatuksena, että mahdollisimman pian maten luo. Pysähtyi kyllä, mutta vähän huonosti ja maahanmenoa ei tehnyt ollenkaan. Tästä siis 5.

Sitten ruutu. Sipsi meni aika hitaasti eteenmenolle, oli selvästi vähän kummissaan siitä, mutta sattui kuitenkin päätymään teippien sisäpuolelle ja hyvä stoppi. Ruutuun vauhdilla ja hyvin, siellä myös hyvä stoppi. Melko hidas maahanmeno istumisen kautta. Seuraamaan tuli vähän huonosti, edisti ja oli väljä, mutta tsemppasi loppuun. Tästä 9.

Ohjatussa noudossa onnistuin arpomaan meille vasemman, joka on Sipsin parempi puoli. Se tekikin oikein nätin suorituksen, joskaan merkki ei tainnut olla kovin nopea. Pientä pyörittelyä kapulalla, joten pisteet 9,5.

Sitten kierto-ohjattu, jossa tällä kertaa keltainen tolppa. Sipsi meni hieman hitaasti kiertoon, taisi vilkaista kummatkin noutokapulat matkalla, mutta meni kuitenkin ohi. Sitten kiersi kaukaa ja kun pysäytin seisomaan (pysähtyi hyvin) oli aika hyvin linjassa vasemman hypyn kanssa ja harmittavasti meille oli arvottu juuri se toinen puoli. Vaikka annoin selkeän käsimerkin, niin Sipsi meni ottamaan sen edessään olevan kapulan, vaikka pysäytin ja yritin ohjata uudestaan oikealle. Hienosti vielä kääntyi hyppäämään kapula suussa, vaikka sitä en enää viitsinyt edes käskyttää, kun oli jo väärän ottanut. Eli tästäkin 0.

Viimeisessä kehässä olivat tunnari ja kaukot yhdessä. Sipsi teki nätin tunnarin, otti oman ekalla ja hyvin nuuhki, mutta pyörittelystä taas lähti vähän pisteitä, joten siitä 8,5.

Kaukoissa teki muut vaihdot hyvin, mutta seisomasta istumaan otti vähän takajalkoja alle. Istumaan nousi hieman kenoon. Viimeisenä oli seisomasta maahan ja siinä katsoi juuri taakseen, eikä keskittynyt kunnolla, joten vaikka meinasi mennä maahan, menikin istumaan. Siitä uusi käsky maahan, meinasin eka antaa väärän käskyn, mutta meni sitten oikealla istumaan. Pienestä etenemisestä ja yhdestä väärästä käskystä pisteet 6,5.

Sipsillä oli hyvä fiilis tehdä liikkeitä, sille sopi hyvin tämmöinen, että kaikki setit olivat erikseen, mutta itselle se oli tosi raskasta! Koko aika uudestaan tsemppaus kehään menoon ja sitten taas äkkiä ulos. Ja paljon odottelua väleissä. Huh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti