18. maaliskuuta 2017

Sipsi pitkästä aikaa tokokokeessa

Janakkala 18.03.2017, EVL, tuomari Vesa Kallio

Paikallaistuminen 0
Paikallamakuu 9,5
Seuraaminen 6,5
Zeta 8
Luoksetulo 9
Ruutu 8
Ohjattu nouto 9,5
Kierto-ohjattu 5
Tunnistusnouto 9
Kaukokäskyt 6

Yhteensä 230 p. 2 tulos. Sijoitus 3.

Ensimmäisessä kehässä oli ekana liikkeenä kierto-ohjattu. Liikkuri lähti meidän tasalta ja kiersi takaisin meidän tasalla ja Sipsi jäi kovasti tuijottamaan tätä ja meinasi mennä kapulalle. Pysäytin ja lähetin uudelleen kiertoon. Sen jälkeen hyvä kierto ja hyvin maahan. Sitten liikkuri sanoi avoeste ja jäin odottamaan käskyä, koska kysyin etukäteen, että sanooko hän tässä erikseen "käsky" ja ilmoitti sanovansa. Kun mitään ei tapahtunut, käännyin katsomaan liikkuria, jolloin Sipsi nousi seisomaan, joten annoin sille sitten hakukäskyn ja loppu sujui onneksi hyvin. Pisteitä kuitenkin vaan 5.

Seuraavana liikkeenä oli kaukokäskyt. Sipsi ei tehnyt hyvällä tekniikalla ja ihan viimeisellä vaihdolla vielä keskittyminen herpaantui, eikä mennyt maahan. Tästä siten pisteitä vain 6.

Sitten luoksetulo. Sipsi ennakoi vähän stoppia, joten juoksi aika pomppimalla. Teki kuitenkin ihan hyvät pysähdykset. Unohdin sanoa, että käytän käsimerkkiä, eikä liikkurikaan sitä kysynyt. Pisteitä 9.

Sen jälkeen tunnari. Sipsi on jostain syystä viime aikoina tuonut väärää, mutta nyt toi oikean, tosin hieman sähläsi noston kanssa, mutta tuomari ei tästä ilmeisesti vähentänyt, kun pisteitä kuitenkin 9.

Ekan kehän viimeisenä liikkeenä ruutu. Sipsi meni tosi kivasti eteen ja myös hienosti ruutuun. Harmittavasti se meni maahan-käskyllä istumaan. Myös seuraamaan tulo oli aika kiva. Tästä jäi pisteitä 8.

Sen jälkeen tauko ja seuraavassa kehässä ekana liikkeenä seuraaminen. Sipsi oli hyvässä vireessä, mutta juoksu oli kuitenkin taas haastavaa. Oli pakko antaa sille käsiapu, kun se meinasi jäädä jälkeen ja sen jälkeen tsemppasi hienosti. Peruuttaminenkin sujui Sipsin mittapuulla hyvin. Pisteitä kuitenkin vaan 6,5, kun eihän se nyt sillä tavalla ihannetta vastaa.

Sitten oli vuorossa ohjattu nouto. Merkki oli hidas, mutta muuten ihan ok. Pisteitä 9,5.

Viimeisenä yksilöliikkeenä oli meidän kauhuliike zeta. Sipsi oli kuitenkin tehnyt niin hyvällä fiiliksellä koko kokeen läpi, että lähdin ihan iloisena tekemään liikettä. Annoin maahanmenoon ja istumiseen runsaat avut ja Sipsi teki ne! Jee! Seisomaan jäämisessähän sillä ei ole ongelmia. Tästä siis 8.

Paikallaolot olivat vikana ja se ei kovin hyvin palvele meitä, koska Sipsi ei sitten oikein jaksa enää tsempata. Yritin herätellä sitä istumaan, mutta se vaan katseli eteensä, eikä ottanut edes kontaktia. Se olikin sitten aikalailla heti mennyt maahan. Joten siitä 0. Onneksi piristyi sitten kun tulin takaisin ja nousi nätisti ekalla käskyllä istumaan ja meni samantien (oltiin siis eka koirakko) nätisti maahan. Katselin koko paikaallamakuun ajan muualle ja Sipsi pysyikin nätisti paikoillaan, yhdessä vaiheessa vilkaisin sitä ja se alkoi kovasti heilutella häntää, joten katsoin äkkiä taas muualle. Ja pysyi myös hienosti paikoillaan muiden kutsuessa ja tuli iloisena luo. Puoli pistettä lähti siitä, kun se alkuistuminen oli ollut vähän vajaa, eli siitä 9,5 p.

Sipsi sai palkintoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti