8. joulukuuta 2013

Kaukokäskyt

Ihme on tapahtunut ja Sipsi on alkanut tekemään kaukokäskyjä paremmin! Ei sekoita enää liikkeitä ja kotona tekee jo tosi hyviä toistoja. Toki välillä vielä tulee virheitä, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Vielä viime viikonloppuna sanoin treenikavereille, että taidan luovuttaa kaukojen suhteen ja hyväksyä vaan sen, ettei se tee niitä kunnolla ja edetä sillä pienellä edistämisellä. Ja nyt sitten tällä viikolla se on tajunnut homman ihan eri tavalla!

Maasta seisomaan ja takaisin maahan

Istumasta seisomaan ja takaisin istumaan

Toki tässä on vielä takapalkka vahvasti apuna ja enempi onnistumisia tehty vasta kotona, mutta silti näyttää jo positiivisemmalta. Kokeiltiin eilen myös treenihallilla ja hyviä vaihtoja tuli sielläkin. Nyt vielä vähän varmuutta ja sitten takapalkkaa häivyttämään ja etäisyyttä lisäämään.

1 kommentti: