24. elokuuta 2014

Möllitokoilemassa

Oltiin möllitokoilemassa 23.8.2014 Helsingissä Kivikossa. Ensin oli Nachon vuoro mölliluokassa.

Luoksepäästävyys 10
Paikallamakaaminen 8,5
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Maahanmeno liikkeestä 7,5
Luoksetulo 9,5
Seisominen liikkeestä 8,5
Hyppy 7
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 136/160 p. Sijoitus 3. 

Kehään menoa ei oltu vielä harjoiteltukaan, mutta se meni kuitenkin aika kivasti. Luoksepäästävyydessäkin pysyi suht hyvin paikallaan, vähän vaan sitten hypähti pois, kun tuomari tuli kopeloimaan. Paikallamakuussa autoin käsimerkillä sen maahan, koska ei vielä täysin osaa mennä sivulta taaksepäin maahan. Matkan sai valita itse, joten jäin hyvin lähelle. Ollaan kuitenkin vasta niin vähän tehty ryhmässä, saati pitkiä aikoja. Pysyi kuitenkin hyvin 1 min.

Luoksepäästävyyttä odotellessa

Paikallamakuu


Seuraamista Nacho ei oikein vielä osaa, mutta kyllähän se mukana kuljeskeli "tässä" käskyllä. Ja paikoin jopa seurasi.

Liikkeestä maahanmenossa autoin taas hyvin selkeästi käsimerkillä, koska ei olla tuota vielä kovin paljoa harjoiteltu. Lisäksi en oikein tiedä miten tekisin käskysanojen kanssa, kun tuossahan se menee eri tavalla maahan kuin muissa maahanmenoissa, joissa olen nyt pitänyt "maahan" sanaa. Aijoo ja eihän se kyllä edes ensin meinannut sinne jäädä, mutta toisella kerralla sitten onnistui.

Luoksetuloa ei olla vielä edes harjoiteltu loppuasennon kanssa, joten eihän se voinut tajuta jarruttaa! :D 

Liikkeestä seisomiseen olen ottanut "odota" käskyn, kuten Sipsilläkin. Se kuulostaa niin erilaiselta kuin istu, kun siinä ei ole ässää.

Hyppyäkään ei olla vielä oikein harjoiteltu, joten päätin sitten heittää makupalan ja hienostihan Nacho sen perässä hyppäsi.

Aika kivasti se jaksoi tehdä monta juttua putkeen vaan pienillä makupaloilla välillä. Lopuksi sitten leikittiin pallolla, siitähän se riemastui kovasti.

Nacho ja palkinnot


Rami osallistui myös Pepsin kanssa alokasluokkaan. Ohessa heidän suoritus videolla. **klik**
Mun mielestä se meni ihan hyvin heidän tasoonsa nähden, eivät ole kuitenkaan ihan kauhean paljon treenanneet. Mutta Rami ilmeisesti oletti Pepsin osaavan enempi, kun häntä kovin harmitti jälkeenpäin, kun Pepsi ei osannutkaan kaikkea. Mutta eihän tuosta enää kovin pitkä matka ole virallisiin kokeisiin, kunhan saa seuraamista paremmaksi, luoksetulon varmaksi ja hypyn opetettua. Ja paikallamakuu toki pitää myös saada varmaksi.


Sitten vielä viimeisenä tehtiin Sipsin kanssa voittajan liikkeet kokeenomaisesti (ei arvostelua). Rami oli tosin tässä vaiheessa jo lähtenyt, joten niitä ei ole videolla. Ensin oli paikallamakuu ja kun oltiin menossa kehään, niin meitä ennen ollut kooikerhondje hyökkäsi yllättäen Sipsin kimppuun. Ihan siis kunnolla rähinällä kävi päälle, vaikka en huomannut Sipsin sitä mitenkään tuijottaneen tms. Onneksi koiran ohjaaja oli tilanteen tasalla ja sai koiransa nopeasti napattua pois. Kävin Sipsin kanssa vähän kävelemässä ja palkkasin sitä pari kertaa sivuasennoista. Sitten mentiin uudestaan kehään (kyseinen koira siirrettiin paikallamakuun toiseen päähän) ja palkkasin Sipsiä vielä siinä muutaman kerran. Vähän oli hämillään ja katseli ympärilleen, että mihin se toinen koira meni. Paikallamakuun alussa meni maahan, kun muut käskyttivät koiriaan, joten otin sen vielä uudestaan istumaan ja sitten toisella käskyllä maahan. Tuo Sipsin päälle käynyt koira nousi heti paikallamakuusta ja omistaja siirtyi sen kanssa pois kehästä. Huomasin, että Sipsi katsoi sitä aika tarkkaavaisesti, mutta muuten oli suht nätisti paikallamakuun (kerran nuuhki vähän hiekkaa).

Seuraaminen tuntui ihan ok:lta Sipsin tasoon nähden, palkkasin kerran juoksun jälkeen (siinä edelleen pientä jätättämistä). Liikkeestä istumisessa ei taas ollut hyvin mukana, vaikka siihen valmistelua ollaan harjoiteltu. Luoksetulossa pysäytin taas kunnon käsiavulla ja palkkasin siitä. Ei nyt mikään täydellinen stoppi ollut, mutta kuitenkin pysähtyi. Ruutuun lähetys suoraan ja meni kivasti pitkälle ruutuun ja hyvin maahan. Seuraamiseen tullessa meni taas ensin vähän liikaa eteen.

Hyppynoudossa onnistuin taas heittämään kapulan niin, että se osui esteeseen, joten Sipsi ehkä siitä vähän hämmentyi ja lähti hyppyyn jo liikkurin käskystä. Metallissa meinasin sanoa väärän käskyn, muuten ok. Tunnarissa taas hieman vaikeuksia ottaa kapulaa, mutta muuten ok, ei muistaakseni pyöritellyt kapulaa. Tosin noutojen loppuasentoja pitää edelleen vahvistaa, vähän heilui taas kapulaa otettaessa. Kaukokäskyissä keskittyi nyt hyvin ja teki oikein nätit vaihdot, ehkä hieman otti jalkoja alle seisomasta maahanmenossa.

Sipsi on tyytyväinen omaan suoritukseensa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti