3. toukokuuta 2015

Nacho Uudenmaan Ohjuksessa

Olimme tänään Nachon kanssa ensimmäistä kertaa nomekokeessa, joskin epävirallisessa sellaisessa. En osannut jännittää yhtään, kun en oikein tiennyt mitä siellä tapahtuu. Kyseessä oli siis Uudenmaan Ohjus nuorille koirille Järvenpäässä.

Starttasimme numerolla 1 ja ensimmäisellä rastilla oli kaksi ykkösmarkkeerausta. Nacho katsoi kummatkin hyvin ja haki ensimmäisen tosi suoraviivaisesti ja toisenkin löysi lähes heti. Ajattelin siinä vähän, että jaa, tämäpä oli helppo homma. Mutta sitten kun moni muu tuli sieltä rastilta, he eivät olleet saaneet toista markkeerausta ollenkaan ylös tai joutuivat myös ohjaamaan koiraa. Eli ilmeisesti siinä kuitenkin oli haasteita, Nacho vaan sattui olemaan siinä niin hyvä. Pisteitä saimme 10 + 10.

Seuraavalla rastilla oli ohjaus siten, että koiran kanssa yhdessä vietiin dummy ja heitettiin se ojan yli. Nacho ei (yllättävää kyllä) edelleenkään osaa kunnolla seurata, vaan se oli sellaista aikamoista rynnimistä ja jouduin pidättämään hihnalla, että pysyi edes suht hyvin paikoillaan (koirat siis olivat tässä tehtävässä hihnassa, koska nuorista koirista kyse). Itse tehtävä meni hyvin, Nacho meni aika suoraan dummylle ja palautti myös hyvin, aivan pienen kaarroksen teki sivulle tuodessaan ja tästä tuomari hieman huomautti, että eteenpalautus olisi parempi (mutta en aio sitä niin opettaa, vaan pitää vaan harjoitella myös tuollaisessa häiriötilanteessa pitkältä matkalta kovassa vauhdissa tuomaan suoraan oikeaan kohtaan sivulle). Pisteitä saimme noudosta 9 ja yhteistyöstä 5.

Viimeistä rastia saatiinkin sitten hieman kauemmin odotella, koska se oli hakuruutu ja siinä meni eniten aikaa. Vähän mietin etukäteen, että niinköhän Nacho yrittää lähteä dummy suussa etsimään lisää, mutta tosi hienosti toi aina heti hakemansa dummyn ja kivasti etsi ja löysi aika nopeasti. Tämä tehtiin parityöskentelynä, eli koirat hakivat vuorotellen. Tuomari kehui myös Nachon palautusta ja muutenkin käyttäytymistä lähellä, odotti hienosti lupaa lähetykseen ja oli rauhallinen palatuksissa. Pisteitä 10 ja noudoista 6 (2 p/haettu dummy, eli maksimipisteet).

Yleisvaikutelmasta saimme myös 10 pistettä. Ja erityisen ilahduttava oli kommentti "tällä parilla on edessään hieno tulevaisuus noutajien metsästyskokeissa". Tuli pari kyyneltäkin tirautettua kotimatkalla, kun tuntui niin hyvältä. Välillä kun on tuntunut, ettei meidän treenaus näy missään, kun ongelmia on vielä ihan riittävästi (varsinkin se seuraaminen!). Me kun kuitenkin oikeasti ollaan treenattu!

Ja oli tosi kiva, kun saatiin vielä tuomarin valitsema erikoismaininta päivän parhaista markkeerauksista! Saatiin pieni ruokasäkkikin palkinnoksi. Tuo vaan ei oo niin kauheasti omaa ansiota, vaan enempi Nachon taitavuutta, kun taas tuo hyvä yleisvaikutelma on myös sitä yhteistyötä ja treenin tulosta. Palkintojen jaon jälkeen ykkösrastin dummyjen heittäjä tuli vielä sanomaan, että Nachon valinta parhaaksi markkeeraajaksi oli ihan selvä. He olivat jopa Nachon jälkeen ajatelleet, että nyt taisi tulla liian helppo rasti, kun ensimmäinen koira suoriutui niin helposti. :D

Edit. Myöhemmin kyllä tuli mieleen, että onhan siinä varmaan itselläkin vaikutusta, kun on sitä palloa tullut heiteltyä ja se aina lentää vähän minne sattuu, niin Nacho on joutunut opettelemaan tarkaksi markkeeraajaksi, ettei tarvi koko metsää etsiä pallot löytääkseen.

Nacho odottelee omaan vuoroaan

Kotona palkintopussin kanssa.

Arvostelulomake.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti