29. toukokuuta 2015

Sirken koulutuksessa

Meillä oli taas Sirke Viitasen tokokoulutus, tällä kertaa Heurekan nurmilla. Otin Sipsin ensin, kun sitä ei oikein uskalla jättää autoon yksin, ettei vaan raavi poskiaan. Sillä on nyt tullut tosi rasittava tapa, että ei meinaa millään pysyä matollaan "käy siihen" käskyllä. Pitäisi muistaa palkita sitä siitä, eikä vaan ottaa tekemään, jos meinaa hiipiä sieltä.

Teimme ensin zetan ja sen jälkeen normaalia seuraamista. Zetassa Sipsi teki tosi nätti seuraamista, mutta asentoja ei tehnyt sitten millään! Ekana oli seisomaan jääminen ja siinä vähän otti askelia, istumiseen ja maahan jouduin antamaan useamman käskyn. Seuraaminen sen sijaan toimi myös käännöksissä suht ok. Itse seuraaminen oli ihan kivanoloista, tosin Sipsi edistää ja on hieman vino, mutta oli koko ajan innoissaan, myös juoksemisessa. Palkkasin muutaman kerran.

Huonointa seuraaminen oli kun suuntasimme kohti omaa treenikassia (jossa on Sipsin palkat). Tästä Sirke sanoi, että sitä voisi treenata niin, että siitä omasta treenikassista tulisi "tsemppaus" parempaan seuraamiseen sen sijaan, että kontakti aina silloin huonontuu. Harjoittelimme tätä siten, että kävelimme kohti palkkaa ja aina jos kontakti putosi, menimme takaisin alkuun. Sitten kun tsemppasi ja piti hyvin kontaktia, pääsi repulle.

Tässä Sipsi alkoi toki sitten ihan törkeästi edistää, vaikka kontaktia pitikin. Siihen Sirke neuvoi, että tulisi olla kaksi eri tapaa huomauttaa, toinen kontaktista ja toinen edistämisestä. Esimerkiksi kontaktista mennään alkuun ja edistämisestä pysähdytään, jotta Sipsi joutuu korjaamaan paikkansa oikealle kohdalle.



Seuraavalle kierrokselle otin Nachon. Teimme myös sen kanssa seuraamista, tosin aluksi vain perusasennossa häiriöihin reagoimattomuutta. Nacho meni aluksi pari kertaa häiriöön, mutta sen jälkeen muisti pitää kontaktia. Tässä vaan tuli nyt ilmi sellainen, että se ei tällä tavalla oikein sulje häiriötä pois, vaan se keskittyy kovasti siihen häiriöön, johon ei saa langeta. Tämä näkyi varsinkin, kun käskin Nachon esimerkiksi maahan, niin se ei reagoinut mitenkään. Parin toiston jälkeen pystyi menemään maahan.

Eli nyt pitäisi edistyä näistä sellaisiin, että häiriöistä huolimatta tehdään jotain, jolloin Nacho oppisi, että ne häiriöt tulee sulkea ulkopuolelle, eikä keskittyä huomioimaan sitä häiriötä, johon ei saa langeta. Teimme myös pieniä seuraamispätkiä häiriöissä, mutta niissä Nachon mieliala helposti laskee ja se jätättää tai sitten se nopeasti vilkaisee häiriötä ja en itse oikein osaa reagoida niihin. Sirke neuvoi olemaan reippaampi, eikä menemään mukaan siihen Nachon haahuiluun. Reippaasti uusi käsky ja vaikka pientä apua ja sitten palkka, kun koira aktivoituu. Jso tulee virhe, niin liikettä, vaikka niin että tönäisee koiran pois viereltä, jotta siitä tulee selkeää ja mustavalkoista ja kun tekee oikein, todella iso kiitos ja palkinto. Ajatuksena olisi, että seuraamisen häiriöt on kiva peli, jossa koira ei haluaisi mennä virheisiin. Virheiden tekemisen pitäisi harmittaa koiraa, ei masentaa.

Teimme vielä lopussa paikallaolot, joihin otin Nachon. Jätin sille lihapullan eteen, mutta silti se jonkin ajan päästä meni lonkalle. Sirke sanoi, että ei siinä oikein muu auta kuin käydä korjaamassa ja pikkuhiljaa pidentää, jotta koiran lihaksisto kehittyy. Myös sitä tönimistä voisi tehdä (olen tehnytkin). Alussa Nacho meni vähän vinoon, jota voisi korjata jättämällä vastakkaiselle puolelle nameja, jotka sitten vetävät asentoa suoremmaksi.

Pieni häiriöpentu ja Lovely-lapsenvahti

4 kommenttia:

  1. Onko viimeisessä kuvassa Pickups Lovely? Kuka pentu on?

    VastaaPoista
  2. Joo, on Pickups Lovely. Pentu on omistajansa uusi koira, mutta en tiedä sen virallista nimeä.

    VastaaPoista
  3. Ok. Haaveilin vähän Lovelyn pennuista joku vuosi sitten, mutta taisi jäädä tyhjäksi tmv.

    VastaaPoista
  4. Pentu on Seaspirit Goldfinch "Goldie" ja tosiaan Lovelyn pennut jäivät tulematta.

    VastaaPoista