25. lokakuuta 2015

Sirkellä taas koulutuksessa, tällä kertaa hakua

Pyydettiin Sirke Viitanen kouluttamaan meidän hakuryhmää. Paikalla oli kuusi koirakkoa ja aikaa vierähti viisi tuntia.

Nachon kanssa tehtiin sekä näyttäytyvää ihmistä, että hajun hakuja. Näyttöjä on tehty ennenkin, mutta nämä hajun haut oli ihan uusi juttu. Eli siinä lähestytään piiloa kunnes koira saa hajun ja sitten palataan keskiviivalle lähettämään. Nacho teki aika kivasti näissä menot. Sitten teimme pari pistoa ilman apuja ja varsinkin ensimmäisessä näistä Nacho kyllä meni ihan läheltä maalimiestä, mutta ei saanut hajua tästä. Lähetin lähempää uudestaan ja sitten se meni paremmin, mutta ei kuitenkaan löytänyt, vaan jää haahuilemaan ja juoksemaan ristiin rastiin maalimiehen taakse. Kutsuin sitä pois, mutta ei oikein totellut, lähti sitten kuitenkin tulemaan takaisinpäin ja törmäsi suoraan maalimieheen.

Näistä Sirke sanoi, että parasta olisi, jos koira saisi maalimiehen palkaksi vain hyvästä suorituksesta, mutta tässä se nyt kuitenkin sai sen palkaksi sentään niin, että oli tulossa mua kohti kutsun jälkeen. Näitä tottelevaisuuksia voi harjoitella siten, että kutsuu koiraa ja linjan toisella puolella lähtee maalimies juoksemaan, joten koira oppii, että ohjaajaa kannattaa kuunnella, hänellä voi olla parempi tieto maalimiehestä. Tai maalimies voi olla siinä välissä palkintona siitä, että koira oli tulossa. Itsekin voisi tietenkin palkita siitä luoksetulosta (sitä voisi myös harjoitella joskus jossain muualla kuin omassa kotimetsässä).

Sirken hienot merkit, tämmöiset pitäisi itsellekin saada!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti