23. elokuuta 2015

Piirimestaruusjoukkueessa 23.8.

Saatiin Helsingin seudun Piirimestaruus kisoihin Pääkaupunkiseudun kultaisista joukkue. Joukkueita oli vain neljä, joten uudet säännöt selvästi olivat karsineet osanottajia. Emme saaneet tälläkään kertaa tulosta, mutta treenit jatkuvat. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja onnistumisiakin tuli.

EVL Helsinki 23.8.2015, tuomarina Carita Savander-Ranne.

Paikallaistuminen 7
Paikallamakuu 9
Seuraaminen 7
Zeta 0
Luoksetulo 6
Ruutu 0
Ohjattu nouto 6
Kierto-ohjattu 0
Tunnistusnouto 8,5
Kaukokäskyt 7,5

Pisteet 150,5 p.

Paikallaistumisessa Sipsi oli tehnyt jotain, koska könötti oudosti toinen jalka sivussa, kun tulin paikalle. Kukaan treenikaveri ei ollut huomannut mitä se teki, mutta epäilen ötököitä. Se on niin herkkä niille ja tuolla oli aika paljon ötököitä. Siitä siis vaan seiska.

Hyvin jäi istumaan.
Mutta jossain vaiheessa oli siirtynyt tämmöiseen könötykseen.

Paikallamakuuseen meni hyvin hitaasti maahan, mutta ei mitenkään reagoinut viereisen käskyyn (tosin eri käsky kuin meillä). Viereinen myös yritti nostaa ennen liikkeen alkua hänen maahan mennyttä koiraa istumaan, mutta koira ei noussut. Sipsi ei onneksi tästä häiriintynyt. Paikallamakuussa Sipsi kääntyi kerran jotain ötökkää hätistämään. Tuli ihan reippaasti luo, mutta perusasentoon tulossa varmaan vähän autoin siirtämällä kättä. Piste varmaan kuitenkin lähti siitä liikahtamisesta.

Paikallamakuusta luoksetulo.

Yksilöliikkeistä ensimmäisenä oli luoksetulo. Hyvä alkumaahanmeno ja hyvä alkuvauhti. Pysähdys venyi vähän turhan paljon. Sitten hidasti selkeästi vauhtia eikä mennyt maahan vaan jäi seisomaan. Siitä uudella käskyllä maahan. Loppupätkän tuli todella hitaasti! Tästä kutonen oli ihan ok arvosana.

Sitten zeta. Järjestys seiso, istu ja maahan. Alku meni hyvin. Sipsi seurasi kivasti ja jäi hyvin seisomaan. Mutta ei mennyt istumaan. Eikä maahan! Voi pee, en tajua mitä tämän liikkeen kanssa nyt on käynyt, kun treeneissä tekee kuitenkin ihan suht hyvin noita vaihtoja. Aiemminhan ajattelin, että se johtuu siitä, kun ei keskity seuraamisessa, mutta nyt seuraa jo tosi kivasti, mutta silti ei tee vaihtoja.

Hienosti istuu, mutta kun tässä piti tehdä maahanmeno!

Seuraavana oli ohjattu nouto. Sipsi lähti tosi laiskasti merkille ja jäi siinä taas jotain ötökkää ihmettelemään. Ei siis pysähtynyt kunnolla, vaan oli aivan vinossa. Arvoin meille tällä kertaa oikean, mutta kun merkillä ei olla oikein, niin ei sitten myöskään osata oikeaa kapulaa hakea. Pysäytin ihan lähelle keskimmäistä ja ohjasin siitä oikeaan. Loppu menikin sitten ihan hyvin, tosin hieman löysä ote kapulasta sivulla. Huono merkki ja lisäkäskyt, niin kutonen oli ihan ok ansaittu.

Palautusvauhti oli ihan hyvä.

Sitten seuraaminen. Sipsi oli tosi hienosti mukana! Aivan jonkun yksittäisen kerran vilkaisi johonkin muualle ja yhden perusasennon unohti jostain syystä tehdä. Peruuttaminenkin meni hyvin, kunnes tuli käännös, sitä se vaan ei vielä osannut. Myös juokseminen on vähän väljää ja varsinkin juoksun käännökset aika heikot. Mutta noin niinkuin muuten, tosi pitkä seuraaminen helteessä ja koko ajan hyvä fiilis, vau! Harmi kun nuo muutamat virheet vähensi pisteet seiskaan.

Hienosti seuraa!
Ja ohjaaja hymyilee hulluna, mutta ei taida näkyä lippiksen alta.

Kehän viimeisenä liikkeenä oli ruutu. Liikkuri ja tuomari kysyivät näenkö sen merkittömän merkin ja tosi huonostihan se näkyi (jotain soraa nurmikolla). Sipsi ei ainakaan nähnyt mitään, mutta ihan hyvin lähti suhtkoht eteenpäin juoksemaan. Hieman meni oikean suuntaan, mutta sain ohjattua siihen oikeaan kohtaan. Siitä hyvä vauhti ruutuun, tosin ihan suoraan ei mennyt. Hidasti etureunalla, joten jouduin pysäyttämään aika nopeasti. Olisi kuitenkin mahtunut ruutuun, jos ei maahan käskyllä olisi tullut eteenpäin istumaan! Ja sitten kun siitä meni maahan, oli etujalat ruudun ulkopuolella. Pöh, nolla tuli, pitää taas ottaa sitä ruutukuuria.

Siinä se taitaa olla oikeassa kohdassa (eipä paljon paremmin näkynyt lähetyspaikastakaan).
Tästä olisi vielä voinut mennä sisäpuolelle, jos olisi suoraan mennyt maahan.

Toisessa setissä oli ensimmäisenä tämä uusi kierto-ohjattu (noutohyppy).  Masennuin tavattomasti kun huomasin, että kisajärjestäjät laittoivat nurmikolle punaisen merkkitötsän, koska Sipsillä on niin kovin vaikeaa, jos se ei näe sitä merkkiä kunnolla. Toki siinä oli moni bortsu tehnyt jo sen tosi hienosti, mutta se ei auta mun punavihersokeaa kultsu-parkaa. Tokihan se varmaan jotenkin näkyy se merkki, kun on sen verran korkea, mutta jos koira ei sitä kunnolla hahmota ja liike on sille tosi uusi, niin eihän se hyvin pääty. Sipsi oli ensin menossa hyppäämään umpiestettä, pysäytin sen juuri sen eteen ja lähetin uudestaan "kierrä" -käskyllä. Sitten se lähti hakemaan oikeaa kapulaa, sanoin "jätä" käskyn ja uudestaan "kierrä", jolloin meni vielä vasemmalle kapulalle ("mitä täällä pitää tehdä?!?"). Sen jälkeen seuraavalla "kierrä" käskyllä tajusi lähteä kiertämään ja tosi hienosti meni siitä maahan, haki oikean kapulan ja hyppäsi avoesteen! Mutta eipä se nyt kauheasti lohduta, kun niin paljon ohjausta tuli, että nollille meni.

Sivusta matka näyttää niin pitkältä! Siellä on siis Riski tekemässä, Sipsistä ei ole kuvia vikasta kehästä.

Sitten oli kaukokäskyt. Olin jättänyt meidän palkkanamit kehänauhan taakse sinne kaukokäskyjen takasuuntaan. Ei se Sipsi kyllä yhtään mitenkään sinne vilkuillut, mutta teki kaikki asennot aika hyvällä tekniikalla, että ehkä sillä joku taka-ajatus oli. Tosin ensimmäisessä istumisessa ei noussut kunnolla (mutta ei mennyt seisomaankaan!) ja muutenkin teki aika hitaasti vaihdot. Mutta mieluummin hidas, kuin hössötys ja väärä tekniikka. Varmaan hitaudesta ja istumisen vajaudesta johtuen pisteitä 7,5.

Viimeisenä liikkeenä oli tunnari. Sipsi vähän nuuhki edestakaisin, mutta muistaakseni otti kyllä heti oikean sen osuessa kohdalle ja ihan hyvä vauhti oli edestaas. Hieman löysä ote vieressä, mutta ei mitenkään käännellyt. Pisteitä 8,5.

Mua ehkä hieman masentaa, kun tuntuu, että meillähän meni keskimäärin ihan hyvin, mutta sitten ei saada edes tulosta. Vanhoilla säännöillä saatiin kuitenkin kakkos- tai kolmostulos, vaikka muutamia virheitäkin tuli. Nämä uudet jutut (paikallaolot, merkitön merkki ja kiertonouto) eivät edes ole olleet ne vaikeimmat osuudet. Tai no, se punainen merkki nurmikolla on, mutta ehkä sitä nyt ei tavallisissa kokeissa viitsitä koirien kiusaksi laittaa. (Tai sitten me kisataan vaan hiekkakentillä.)

Mutta toisaalta tuossa on myös monta juttua, jotka ovat aiemmin sujuneet paremmin, nyt vaan ei olla niitä kauheasti vahvisteltu, kun ollaan näihin uusiin juttuihin keskitytty. Tuo zeta on sellainen, että noille asennoille täytyy nyt tehdä jotain! Nehän ovat tosi monta kertaa menneet nyt pieleen! Ei meillä oo varaa ottaa siitä nollaa!! Tähän loppuun varmaan pitäisi todeta, suht positiivisesti, että saatiinpahan taas tietoa.

Sipsi ja Nacho huilimassa, tosi kuuma päivä oli!
Tässä vielä meidän koko joukkue (+Väinö-varakoira). Sijoitus hienosti neljäs. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti