25. elokuuta 2013

Kultaista kisaamista Ikaalisissa

Toisen osan kesälomasta ajattelin viettää vähän lähempänä kuin maapallon toisella laidalla. Etelän reissu tuli taas tehtyä, mutta Etelä-Afrikan sijaan tämä reissu suuntautui Etelä-Ruotsiin, jonne oli helppo ottaa myös koirat mukaan. Mutta ennen Ruotsin matkaa lähdettiin Ikaalisiin Goldenringin tokomestaruuskisoihin ja seuraavana päivänä meillä oli ohjelmassa vielä tokoryhmän treenit. Sipsin lisäksi matkaan lähti Pepsi-labbis isäntänsä kanssa ja Emma-parka joutui (tai lähinnä pääsi) Helsinkiin hoitoon Papu-göötin kaveriksi.

Pari päivää ennen reissua käytiin vielä eläinlääkärillä Sipsin ihon takia. Teen tuosta eri postauksen, mutta sen verran aiheesta tähän liittyen, että uusi eläinlääkäri oli heti sitä mieltä, että Sipsillä on atopia. Jotenkin olin ajatellut siihen asti, että ehkä nuo oireet johtuvat ruoka-aineallergiasta tai ovat muuten vain tilapäisiä ja tämän diagnoosin myötä olinkin sitten tosi masentunut, eikä koe tai koulutus kauheasti innostanut. Atopia kun ei parane ja heti tuli mieleen, että tässäkö nyt sitten oli meidän harrastukset.

Lähdimme perjantaina illasta liikkeelle ja yövyimme Ikaalisissa leirintäalueella teltassa. Tietenkin satoi vähän, joten sekin hieman latisti tunnelmaa, mutta onneksi aamu valkeni suht kauniina. Lähdimme koepaikalle katsomaan EVL-suorituksia ja olikin tosi mukavaa, kun niin moni meidän kultaisten tokoryhmästä oli kisaamassa.

Sitten oli voittaja-luokan vuoro ja se oli jaettu kahteen osaan. Tässä ensin meidän pistesaldo.
VOI Ikaalinen 10.8.2013, tuomarina Juha Kurtti

Paikallamakuu 9
Seuraaminen 8
Istuminen liikkeestä 10
Luoksetulo 6
Ruutu 8
Hyppynouto 6
Metallinouto 9,5
Tunnistusnouto 10
Kaukokäskyt 0
Kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 235 p. 2. tulos ja sijoitus 4/6.

Paikallamakuussa yritin valmistella Sipsin hyvin, mutta ei silti mennyt ekalla käskyllä maahan. Pöh. Ja niin kuin tätä on nyt viime viikot treeneissä hinkattu.

Ekassa setissä oli liikkeestä istuminen, luoksetulo ja ruutu. Liikkeestä istuminen oli ok, mutta itse kyllä hidastan tuossa käskyn kohdalla. Seuraamisessa oli joku kontaktin menetys.

Luoksetulossa ei taaskaan mennyt ekalla käskyllä maahan. Argh! Stoppi oli tosi huono, näyttää videolta kuin se aikoisi pysähtyä nopeasti, mutta ottaakin sitten useita askeleita vielä sen jälkeen. Maahanmeno on parempi, mutta ei sekään mikään tosi hyvä. 6 tästä oli ihan ok.

Ruutuun lähti ihan hyvin, mutta pysäytyksen kohdalla ajautui ulos ruudusta. Korjasi hienosti takaisin ja olisin voinut sanoa sen siitä suoraan maahan, mutta jotenkin en tajunnut. Noh, tulihan siinä vielä toinenkin virhe, kun ei tullut suoraan seuraamaan vaan huiteli ohi. Vaikka on tuotakin kyllä treenattu, mutta ilmeisesti syytä treenata lisää.

Sitten tauon jälkeen oli toinen setti, jossa oli hyppynouto, seuraaminen, metallinouto, tunnari ja kaukokäskyt. Hyppynoudossa Sipsi ei lähtenyt ekalla käskyllä, en tiedä mistä johtui, koska ei ole varmaan ikinä treeneissä tehnyt tuollaista virhettä, emmekä ole viime aikoina myöskään treenanneet mitään hämykäskyjä. Noh, sitten vielä meinasi kääntyä hypyn jälkeen katsomaan, että mitä pitää tehdä, joten annoin nouto-käskyn tosi myöhään. Mutta muistaakseni tästä ei mennyt pisteitä, vaan Sipsi kolautti hyppyä hieman takaisintullessaan. Eli sen takia vain 6.

Seuraaminen oli muutamaa pientä ja yhtä isompaa virhettä lukuunottamatta ihan kivannäköistä. Tuo isompi virhe tapahtui ensimmäisen käännöksen jälkeen, kun Sipsi meinasi jäädä seisomaan. Ihan kuin oltaisiin tehty zetaa. Jota ei olla kokeenomaisesti harjoiteltu kuin ehkä kerran! Onneksi korjasi hyvin lisäkäskyllä ja muita pahempia ongelmia ei ollut, niin saatiin sitten kuitenkin 8.

Metallinouto oli kaunis muuten paitsi loppuasento oli vino. Siitä puolen pisteen vähennys. Tunnari oli tosi hyvä haisteluosuudelta. Haisteli kauniisti ja otti heti oman. Myös palautus oli suht ok, tosin hieman käänteli omaa matkalla suussa.

Kaukokäskyissä tulikin sitten virheitä oikein roppakaupalla. Se edellisen kokeen hieno setti oli selvästi vain sattumaa ja oikeasti se vaan ei vielä osaa! Meni sentään tässä ekalla maahan, mutta istumaan ei noussut kuin vasta kolmannella käskyllä. Siitä nousi nätisti seisomaan, mutta jostain syystä vetäisi jalat alleen ja meni istumaan juuri ennen seuraavaa käskyä. Maahan meni siitä nätisti, mutta tuossa vaiheessa oli jo tullut jonkin verran eteenpäin. Maasta seisomaan otti molemmilla takajaloilla askeleet eteenpäin. Siitä istumaan otti myös hieman takajalkoja eteen, vaikka siirsi myös etujalkoja taaksepäin. Siitä hyvin maahan, mutta tuossa vaiheessa olikin sitten jo tullut reippaasti eteenpäin. Eli nollille meni.

Tässä vielä linkkejä videoihin. Liikkeestä istuminen, Luoksetulo, Ruutu, Hyppynouto, Seuraaminen, Metallinouto, Tunnistusnouto ja Kaukokäskyt

Katsottiin illalla vielä tokoryhmän kanssa yhdessä videota ja oli kyllä ihan hauska analysoida niitä, vaikka omat fiilikset ei kovin korkealla olleetkaan. Ei niinkään kokeen suhteen, Sipsihän teki monet liikkeet oikein hyvin ja kauniisti, masensi vaan koko ajan ajatus sen sairaudesta. Onneksi siellä muilla tuli tosi hienoja suorituksia, esim. Sanna ja Moona tekivät hienoa työtä EVL:ssä voittaen tokomestaruuden ja ALO:ssa nähtiin jopa uusinta, kun sekä Tiina ja Kuje, että Tuija ja Urpo saivat molemmat 200 pistettä! Myös AVO:ssa Sirpa ja Tuuli olisivat saaneet 200 pistettä, jos hypyssä Tuuli ei olisi hieman osunut esteeseen. Aivan mahtavaa työtä saanut tämä tokoryhmä aikaan kun muutamia vuosia sitten mestaruustokossa ei ollut kuin kourallinen kultaisia.

Ainiin ja saatiinhan me palkinnoksi pussillinen ruokaa, koska kuuluimme tokoryhmän joukkueeseen. Tänä vuonna muita joukkueita ei ollutkaan, mutta olisimme varmaan kuitenkin voittaneet, sen verran upeat pisteet joukkuekaverit tekivät. 

Tokoryhmän joukkuekuva, kuvan oikeudet Sanna Jääskeläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti