2. helmikuuta 2015

Rally-toko koulutusohjaajakurssi

Rally-tokon koulutusohjaajakurssi järjestettiin Nurmijärvellä ja Klaukkalassa, joten ajattelin, että tämäpä hyvä tilaisuus oppia lajista lisää, kun on ihan kotinurkilla kurssi. Aikataulu oli aika tiukka, joten vähän kurjan pitkiä päiviä tuli koirille. Onneksi kurssi oli sen verran lähellä, että pystyi käydä koiria käyttämässä ulkona lounastunnneilla.

Perjantaina 30.1.2015 aloitettiin Nurmijärvellä teorialla. Ihan alussa jokainen esittäytyi ja sen jälkeen oli vuorossa pieni koe, jossa selvitettiin kurssilaisten lähtötasoa. Kovin hyvin se ei omalta kohdalta mennyt (40/56 p.), koska en ollut mitenkään erityisesti opetellut ulkoa sääntöjä. Aika monia juttuja kuitenkin jo muistin. Sen jälkeen käytiin vähän läpi sääntöjä yleisesti ja kylttejä.

Seuraavana päivänä koulutus oli Klaukkalassa ja aamun teorian jälkeen päästiin myös kouluttamaan koiria. Teimme kahden hengen porukoissa suunnitelmat miten tietyt liikkeet opetetaan ja sitten käytiin niitä läpi koirakoiden kanssa. Mukana oli vähän aloittelevampia ja kokeneempia koirakoita. Kouluttaminen oli hauskaa, mutta jotenkin olisin toivonut, että olisimme ehtineet vähän käydä läpi miten muut liikkeitä lähtivät opettamaan, tapoja kun on niin monia. Koulutuksen jälkeen kävimme läpi kurssilaisten etukäteen suunnittelemia kurssisuunnitelmia omille kursseilleen. Tässä vaiheessa alkoi olla jo aika väsynyt fiilis, eikä näihin oikein millään olisi enää jaksanut paneutua. Lisäksi tosi monella oli hyvin samanlaisia juttuja ja osa kävi mielestäni aivan turhan tarkasti niitä läpi.

Sunnuntaina jatkettiin vielä kurssisuunnitelmien esittelyjä ja kyllähän sieltä monia hyviä ideoitakin sai. Sitten päivällä oli taas koirakoita, joille tehtiin harjoituskoe. Suunnittelimme 4-5 hengen porukoissa radat, osa ALO-AVO rajat ja toiset VOI-MES radat (olin itse tämmöisessä ryhmässä). Olikin ihan opettavaista seurata kun koirakot tekivät nämä radat ja yrittää katsoa mitä virheitä he tekivät ja antaa palautetta.

Kaiken kaikkiaan koin, että kurssilla olisi voitu enempi käydä läpi erilaisia tapoja opettaa tietyt kyltit ja vähempi keskittyä niihin muiden kurssisuunnitelmiin. Olisi myös ollut huomattavasti kivempi enempi katsoa suorituksia ja käydä niitä sitten läpi. Esimerkiksi kylteistä kertoessa olisi ollut paljon parempi nähdä ne vaikka videolta ja tyypillisiä virheitä. Kun niitä käytiin vaan suullisesti läpi, niin ei ne samalla tavalla jää päähän.

Tällä hetkellä oma motivaationi lajiin ei ole mitään kovin suurta. Tuntuu, että monet opettavat koiraa vaan lähinnä namilla perässä vetämällä ja kokeisiin ei pääse, joten ei ole motivaatiota edes opettaa Sipsille liikkeitä. Täytyy vielä katsella tuleeko tästä nyt meidän lajia vai ei. Yritän kuitenkin innostua vetämään jonkun kurssin aiheesta, josko sitäkin kautta pääsisi vähän eri tavalla lajiin käsiksi.

Kurssimuistiinpanoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti