29. toukokuuta 2016

Nacho nome-B kokeessa

Ilmoitin Nachon sitten innoissani tämmöiseenkin, vaikka kauheasti emme ole riistoilla ehtineet treenata. En oikein (taaskaan) tiennyt mitä on tulossa, joten menimme vaan katsomaan ja kokeilemaan. Koe oli Hattulassa ja tuomarina oli Ossi Kähärä.

Kävelimme ensin koko porukka rantaan, jonne oli aikamoinen matka pääpaikalta. Reitti oli kuitenkin selkeästi merkitty metsään. Paitsi, että sitten kun lähdin hakemaan Nachoa (olimme vuorossa kolmantena), onnistuin eksymään! Vieras metsä ja polkuja ristiin rastiin, ei se ollutkaan niin hyvin merkitty. Yhdessä kohdassa merkki siis oli juuri kuusen toisella puolella, joten kävelin siitä sujuvasti ohi. Noh, jonkin aikaa harhailtua (ja toimitsijoille soitettua, että voiko joku tulla auttamaan eksynyttä), sattui joku tulemaan sieltä oikealta polulta, joten reitti löytyi.

Ehdimmekin ihan hyvin omalle vuorollemme. Nome-B:ssä kun kaikki suoritukset tehdään yhteen pötköön, niin kunkin koiran kohdalla aikaa vierähtää jonkin verran.

Nacho odottaa jännittyneenä omaa vuoroaan

Ensimmäisenä tehtävänä oli ihan perus ykkösmarkkeeraus. Hieman mäkinen kohta oli, mutta muuten tehtävä näytti ihan helpolta. Nacho menikin mielestäni ihan hyvin alueelle, mutta ei ottanut varista. En tiedä oliko se oikeasti oikealla kohdalla ja lähti etsimään dameja vai eikö se sitten ihan kuitenkaan löytänyt sitä heti. Etsi aikansa ja taisin joutua sitä kehottamaankin tuomaan, mutta kyllä se sitten lopulta sen variksen toi.

Sitten siirryttiin eteenpäin "pyssymiehen" perässä. Huoh. Todellakin siirryttiin, ei puhettakaan seuraamisesta. Tuntui, että Nacho on ihan pihalla koko hommasta! Meinasi todella mennä hermot, kun toistelin käskyä ja yksi vaan huitelee missä sattuu. Pöytäkirjassa on hieman turhan positiivisesti: "Voisi seurata tehtävien välissä paremmin."

Noh, pääsimme sitten seuraavaan kohtaan, jossa oli lyhyt ohjaus metsään. Lähetin Nachon ensin tosi huonosta paikkaa ja se lähti ihan väärään suuntaan. Kysyin saanko ottaa sen takaisin ja lähettää uusiksi ja sitten menikin aika nätisti oikealle kohdalle. Fasaanin otti hyvin ja toikin hyvin, mutta sylkäisi sen eteeni maahan. Taisi olla vähän ihmeissään siitä.

Jatkoimme taas eteenpäin ja hakutehtävään. Nacho oli kyllä tosi pihalla siitä, että mitä tehdään, mutta onneksi lähti kuitenkin etsimään ja löysikin hakualueelta lintuja. Yhden niistä taisi taas tiputtaa. Kun se oli tuonut kaksi, siirryimme järven suuntaan ja vesitehtävään.

Veneestä ammuttiin ja heitettiin kaksi lokkia. En ajatellut, että tämä olisi Nacholle hirveän vaikea, mutta kun lähetin sitä hakemaan, se ei lähtenytkään! Jäi vaan siihen veteen pyörimään ja härveltämään, taisi jopa ottaa jonkun kepin sieltä vedestä. Sitten kun useita kertoja olin sille sanonut, se lähti hakemaan niitä lokkeja. Toisen löysi ihan kivasti, tosin palautti rannan kautta, mutta toista ei meinannut millään löytää ja tuomari jo sanoi, että kutsu se pois. Sitten kun kutsuin sitä, se saikin juuri hajun ja sai myös sen toisen lokin tuotua.

Sen jälkeen tehtiin vielä lisää hakua ja välillä kyllä tuntui, että Nacholla meni lähinnä juoksenteluksi se ja se kävi pissallakin välissä. Sai se kuitenkin vielä pari tuotua ja sitten tuomari sanoikin, että se riittää jo. Pöytäkirjassa luki, että "Kattaa aluetta sopivasti sopivalla vauhdilla, löytää 4/6".

Viimeisenä tehtävänä olisi ollut motivoimaton linja jonkin matkaa vettä pitkin rantaan. Eihän me sellaista olla ikinä harjoiteltu! Joten ei Nacho ollenkaan tajunnut lähteä ja sanoinkin sitten aika nopeasti, että tämä on meille liian vaikea tehtävä, enkä edes yrittänyt sitä laittaa eteenpäin. Pyötäkirjassa lukikin näin: "Ohjautuu maalla hyvin, ei vielä vedessä."

Paikallistamiskyvystä on sanottu näin: "Näkee heitot, joutuu maatehtävässä hakemaan melko pitkään. Vesitehtävässä vesi elementtinä vaikeuttaa koiran tehtävää, eikä se suoriudu siitä." Yleisvaikutelmana on kirjattu näin: "Työhaluinen pirteä koira, joka on hieman ylivirittynyt. Puutteet paikallistamiskyvyssä vaikuttaa palkintosijaan." Tuloksena siis ALO3. Luulin kyllä, että tällä meidän suorituksella olisi tullut täysi hylkäys. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti