9. joulukuuta 2014

Nachon tokoiluja

Sunnuntaina 7.12.2014 osallistuttiin Nachon kanssa UMN:n tokokoulutukseen, jota veti Noora Lavonen. Tehtiin aluksi paikallamakuuta. Nacho liikuttelee takapäätä edelleen, vaikka jätin namin vähän matkaa päähän sen eteen. Noora kävi palkkaamassa sitä välillä, kun oli hyvin paikoillaan. Kovasti alkoi heilutella häntää hänelle, mutta ei kuitenkaan ollut mitenkään nousemassa. En vaan oikein tiedä miten puuttua tuohon takapään liikutteluun.

Sitten tehtiin zetan jättöliikkeitä. Tein itsekseni istumista ja seisomista. Nacho tekee ne jo aika kivasti, tosin välillä saattaa sekoittaa seisomisen istumiseen. Näytin sitten Nooralle Nachon maahanmenoja, joita ollaan nyt tehty takajaloilla seisomasta. Nacho kyllä tekee paremmin sen maahan pompun, mutta en oikein vieläkään ole siihen tyytyväinen, kun helposti asettelee niitä etujalkoja paikoilleen. Noora antoi vinkiksi opettaa Nacholle leukatargetin ja sen avulla pään painamisen ensin maahan. Oppisi siten ehkä enempi ajattelemaan sitä etupääin laittoa. Toinen voisi olla kumartamisen opettaminen (siten, että peppu saa olla ylhäällä). Näitä voisi kokeilla ainakin lisäapuna.

Maanantaina 8.12.2014 meillä sitten oli meidän tokokurssi (kouluttajana Nina Manner). Olin ajatellut tehdä tunnaria, mutta unohdin kapulat autoon ja kun oltiinkin sitten ekana vuorossa, en ehtinyt hakea niitä. Otettiinkin sitten luoksetulon stoppeja. Näytin aluksi miten ollaan tehty niitä pallolla heittämällä. Nachohan pysähtyy niissä tosi hyvin, vaikka ei olla edes ihan kauheasti vielä harjoiteltu.

Nina kehotti miettimään nyt, että otanko siihen käsimerkin vai suullisen, koska jos on tarkoitus ottaa suullinen käsky, pitää käsimerkistä päästä eroon. Toisaalta Nacho reagoi tosi kivasti käsimerkkiin, joten sillä varmaan saisi nopeammin liikkeen valmiiksi. Käsimerkissä on vaan se huono puoli, että jos koira sattuisi katsomaan muualle juuri sillä hetkellä, se ei tietenkään sitä tee. Toisaalta tämä on aika epätodennäköistä ja voisihan sitä sitten huutaa käskyn, koska esimerkiksi ruutuun mennessä sillä kuitenkin pitäisi olla joku pysäytyskäsky. Sitten jos otan sen käsimerkin, niin pitäisi alkaa välillä tekemään sitä pelkkää käsimerkkiä (ilman pallon heittoa) ja odottaa välillä pieni hetki ja välillä pidempi ennen palkkaa. Välillä olisi myös hyvä saada kaveri heittämään pallon.

Kun aikaa jäi vielä hetki, niin kyselin Ninalta vinkkejä vielä siihen paikallamakuuseen. Näytin miten se tekee, että alkaa hetken paikalla maattuaan liikutella takapäätä. Ninan mielestä osa niistä on sellaisia, että se vaan hieman korjaa asentoaan, mutta osa voi olla myös palkan odotusta. Vinkkeinä saimme samaa takapään työntöä (mitä olen tehnyt kaukokäskyissä etujaloille) ja palkkaamista, kun pitää asennon. Myös hihnasta kevyesti vetoa voi kokeilla. Lisäksi kokeiltiin laittaa ne namit suoraan siihen etutassujen väliin. Tämä aiheuttikin Nachossa tosi ison skarppaamisen (verrattuna siihen, että ne on vähän edessä). Koiran voi myös palkata kauempaa heti kun se on hyvin.

Tiistaina meillä oli vielä hallivuoro, mutta Nacholla oli vatsa löysällä, joten en kovin paljon viitsinyt sen kanssa tehdä. Hieman otettiin ruutua, jota olen nyt kotona opettanut pienemmällä ruudulla. Tajusi aika kivasti myös kentällä mennä isoon ruutuun. (Aloin nyt sheippaamaan sitä paikkaa.) Tehtiin myös vähän seuraamista peilin edessä. Olisipa aina peili, pääsisi niin kivasti etenemään sen kontaktin kanssa, ilman että tuijottaa koko ajan koiraa.

Nacho 7.12.14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti