14. joulukuuta 2014

Vuoden vika koe

Ehdittiin vielä kerran tälle vuodelle startata Sipsin kanssa. Samat ongelmat vaan on edelleen näkyvissä, joten nyt on tauon paikka ja täytyy miettiä ja hakea neuvoja siihen, että Sipsi ei keskity kunnolla alusta lähtien.

EVL Lempäälä 14.12.2014, tuomarina Tiina Heino.

Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 8
Seuraaminen 7
Zeta 7
Luoksetulo 5
Ruutu 5
Ohjattu nouto 10
Metallihyppynouto 0
Tunnistusnouto 7
Kaukokäskyt 8

Yhteensä 210 p. 3. tulos

Aloitettiin paikallaoloilla. Ensin istuminen, jossa Sipsi taas katseli jonnekin ihan muualle. Sanoin sille odota erittäin painokkaasti, ettei vaan mene maahan tai muuta tyhmää (yleensä siis jättökäskynä istu). Oli onneksi pysynyt, eikä teputtanut kun tulin, vaikka vähän kyllä meinasi. Paikallamakuussakin katseli eteenpäin, mutta kun oltiin toiseksi viimeisiä rivissä, niin jossain vaiheessa tajusi ottaa kontaktin ja onneksi edellisellä oli eri maahanmenokäsky, niin ei reagoinut siihen vaan omaan käskyyn hyvin. Tosin siirsi hieman tassua, kun rivin viimeinen (Eeva Boubien kanssa, tuttu tokotiimistä) sanoi oman maahankäskynsä. Oli myös liikuttanut toisen kerran tassua, kun oli hieman eri asennossa tassut palatessa. Näistä liikuttamisista siis lähti 2 p, eli 8. Aika harmillista, kun kerrankin teki hyvin sekä maahanmenon, että istumaannousun.

Ekassa setissä oli seuraaminen, luoksetulo, hyppynouto ja ruutuun lähetys.

Aloitettiin seuraamisella. Melkein heti lähdön jälkeen juoksu ja se on meillä edelleen niin vaikeaa. Sipsi jätätti tosi pahasti ja annoin sille kaksi lisäkäskyä, mutta ei se silti kovin paljon parantanut. Sitten kun juoksu loppui ja tehtiin sivuasentoja, niin hieman tsemppasi ja sitten hitaassa käynnissä vähän enempi. Tästä 7 oli kyllä liikaa, mutta kait se oli sen loppua kohti tsemppaamisen takia.

Sitten luoksetulo. Jättö taas takaseinää vasten, eli palkat juuri toisessa suunnassa. Sipsillä ei ollut taas mitään mielenkiintoa pysähtyä, mutta toisella käskyllä ja käsimerkillä sitten kuitenkin seisahtui. Maahanmeno normi-Sipsiä. Tästä 5.

Hyppynoudossa Sipsi taas tähyili ihan täysin kehästä ulos ja palkan suuntaan, eikä keskittynyt yhtään. Kapula oli tosi kylmä ja yritin lämmitellä sitä parhaani mukaan. Sipsi vaan katseli muualle. Heitin sitten aika pitkälle ja kapula meni hieman vinoon, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen, mutta kun Sipsi ei keskittynyt yhtään, niin lähti hyppy käskyllä suoraan kapulalle. Sanoin uudestaan hyppy ja se vähän herätti Sipsiä ja meni hämmentyneenä esteen taakse seisomaan, että ai tästäkö pitäisi hypätä. Lähti sitten hakemaan kapulaa, kun en enää sanonut mitään. En olisi sitä kuitenkin enää saanut kiertämään esteen oikealle puolelle ja siitä hyppäämään. Otti aika huonosti kapulan ja palautti hitaasti. Moitin hieman Sipsiä tämän jälkeen, jos se olisi vähän herättänyt keskittymään.

Sitten ekan setin viimeisenä liikkeenä ruutu. Tässäkin oli aloitus kehänauhan vieressä ja Sipsi tähyili palkan suuntaan, mutta katsoi kuitenkin merkin vihjesanasta. Lähtikin sinne ihan hyvin, tosin ei kovin vauhdikkaasti. Ruutu oli vastakkaisessa suunnassa kuin palkka, mutta lähti kuitenkin sinne suuntaan, joskin ensin hieman ihmeissään, että mihin pitää juosta, mutta sitten kun näki ruudun, juoksi sinne ihan vauhdilla. Pysähtyi hyvin, mutta kun käskin maahan, niin ei mennyt, vaan siirtyi hieman taaksepäin nuuhkimaan ruutua. Uudella maahankäskyllä sitten meni. Seuraamaan tuli taas älyttömän huonosti, argh. Tästä vaan 5.

En palkannut Sipsiä kuin parilla pienellä juustopalalla ekasta setistä. Sen verran huonoa oli keskittyminen.

Toisessa setissä sitten tunnari, kaukot, zeta ja ohjattu nouto.

Tunnariin Sipsi keskittyi ihan hyvin, oma käännös on niin selkeä vihje, että teki ihan hyvin. Tosin paluumatkalla pyöräytti kapulaa taas pari kertaa ja hieman levottomasti piti myös sivulla. Tätä ollaan treenattu, mutta pitäisi tehdä enempi kokeenomaisena. Sipsi myös ennakoi liikkurin käskyä ja lähti jo heti sen jälkeen (sanoin tosin heti perään käskyn). Muuten ihan hyvä, pisteet 8.

Sitten samasta kohdasta kaukokäskyt. Palkka oli takana, joten se oli hyvä, ennakoi takapalkkaa. Keskittyi tosi hyvin ja katsoi valppaasti käskyt. Käytin seisomasta istumaan vaan käsimerkkiä. Toimi hyvin, joskin hieman taisi ottaa myös takajalkoja alle. Myös seisomasta maahan otti takajalkoja alle. (Eli tuli yhteensä noin puoli koiranmittaa.) Mutta olin erittäin tyytyväinen Sipsin ilmeeseen ja keskittymiseen, koska se on kaukokäskyissä hajoillut pahasti. Tekniikkakin on mennyt eteenpäin, vaikka ei nyt täydellistä ollutkaan. Tästä kuitenkin vaan 7. Aijoo, taisi tässäkin vähän ennakoida liikkurin käskytystä, siitä ehkä myös pistevähennystä

Seuraavana zeta. Järjestys oli maahan, istu ja seiso. Meille on helpointa, jos istuminen on heti alkuun. Sipsi kuitenkin keskittyi nytkin hyvin ja seurasi huomattavasti paremmin kuin aiemmin! Lähti myös hyvin mukaan seuraamisiin, eikä ennakoinut niissä. Mutta istumista ei meinannut tehdä, onneksi kuitenkin teki toisella käskyllä. Sen takia vaan 7.

Viimeisenä liikkeenä ohjattu nouto. Kaikki muut olivat tainneet hakea oikeaa, mutta onnistuin arpomaan meille vasemman, joka on Sipsille helpompi. Suunta oli hallin perälle, joten liikaa häiriöitä ei ollut. Sipsi teki hyvin merkin ja haki hyvin. Lopun perusasento oli hieman vino, tuomari kyllä sanoi tästä, mutta ei jostain syystä rokottanut pisteitä, eli siitä toinen 10. Eli aloitettiin ja lopetettiin kymppiin.

Sipsi taas mutisi vähän toisille koirille ja ihmetteli vähän myös ohikiitäviä junia, mutta noiden piikkiin tuo keskittymättömyys ei mene. Jotain pitäisi nyt tehdä eri tavalla, että Sipsi keskittyisi alusta lähtien kunnolla, koska se osaa kyllä liikkeet jo aika kivasti (ehkä luoksetuloa lukuunottamatta).

Kokeen jälkeen Nacho pääsi leikkimään Eevan Kennun kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti