13. syyskuuta 2015

Sipsi pääsi taas kokeeseen

EVL Tampere 13.9.2015, tuomari Ilkka Stén.

Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 10
Seuraaminen 7,5
Zeta 9
Luoksetulo 8
Ruutu 0
Ohjattu nouto 10
Kierto-ohjattu 5
Tunnistusnouto 10
Kaukokäskyt 10

Yhteensä 241,5 p. eli kakkostulos. Sijoitus 1/2.

Koe aloitettiin kiertohässäkällä. Olimme toisena kahdesta koirasta. Sipsi lähti hyvin merkille ja meni jopa sen oikealta puolelta, mutta jäi seisomaan sen viereen. Kutsuin siitä ja tuli hyvin ja hyvä pysäytys. Mutta sitten kun lähetin hypylle, niin lähtikin juoksemaan takasuuntaan. Tätä edestä hakemista pitää näköjään vielä kertailla. Sain sen kuitenkin kutsuttua takaisin ja näytin uudestaan kapulaa, jolloin otti sen, mutta meinasi vielä tulla hypyn ohi. Sain kuitenkin käskytettyä hyppäämään. Tästä 5 oli ehkä vähän ylipisteitä, mutta kyllähän se kuitenkin onnistui sen tekemään.

Sen jälkeen muut liikkeet olivat normaalissa järjestyksessä. Eli ensimmäisenä seuraaminen. Sipsi vaikutti siltä, että on suht hyvin mukana, mutta sitten alkoi kuitenkin katsella kauheasti muualle, eikä keskittynyt kunnolla. Peruuttamisen aloitti ihan ok, mutta sitten ei taas ollut yhtään mukana. Jossain välissä jäi kokonaan ja teki yhden hyppy-pyörähdyksenkin. Huoh. Tästä 7,5 oli kyllä vähän positiivinen arvio, vaikka kyllähän se paikoin seurasikin.

Zetassa huono seuraaminen jatkui, menikö Sipsi peräti jossain välissä merkkien väärältä puolen! Mutta asennot teki hienosti! Siitä olen tyytyväinen, että siihen on treenit tepsineet. :) 9 tuli varmaan surkeasta seuraamisesta.

Luoksetulossa pysähtyi älyttömän hienosti! Takana oleva palkkakassi varmasti auttoi asiaa. Myös maahan meno oli ok, mutta sitten kun liikkuri sanoi käsky, Sipsi kääntyi katsomaan häntä, eikä tullut ekalla käskyllä sivulle. Sen takia siis 8.

Sitten ruutu. Eteenlähetys oli taas melko hankala, mutta parilla ohjauksella sain sen suhtkoht oikeaan kohtaan. Lähti myös hyvin ruutuun, mutta hidasti selvästi, joten jäi aika eteen, kun pysäytin. Olin kuitenkin katsovinani, että mahtuu ruutuun, mutta eipä mahtunutkaan, vaan etujalat tulivat yli, plääh. Täytyy taas muistutella sitä ruutuun perille asti menoa, kun tästä liikkeestä ei kärsi ottaa nollaa! Lopun seuraaminen oli taas huono, joten pysähdyin huomauttamaan asiasta, kun kerran oli jo nollilla.

Ohjattu nouto meni hyvin. Tällä kertaa teki hyvin merkin, meni suoraan oikealle kapulalle ja toi vauhdilla. Joku tarkka tuomari olisi ehkä ottanut loppuasennon pienestä vinoudesta puol pistettä, mutta muuten 10 oli ihan ansaittu.

Tunnari meni nyt myös hyvin. Ehkä kerran pyöräytti pienesti, mutta muuten myös nätti pito. Tästäkin kelpasi 10 hyvin.

Kaukokäskyt olivat myös niin, että se meidän palkkakassi oli takana. Joka kävi meille hyvin. Nyt ollaan haettu vähän kuuntelutreeniä ja vauhtia näihin, mutta silti myös tekniikka pelasi hyvin, olin oikein tyytyväinen tähän! Tästäkin siis 10 oli mielestäni ansaittu!

Sitten oli vielä paikallaolot erikseen, mutta niissä ei ollut Sipsin osalta mitään häikkää. Paikallaistumisesta lähti se toinen kisaaja (nollakoira pysyi) ja hän sai käydä palauttamassa koiran, mutta onneksi se pieni säätö siinä välissä ei haitannut meitä. Sipsi pysyi myös hyvin istumassa, vaikka oli jonossa vikana, kun katsoo tässä sen verran niitä käsimerkkejä, ettei kuuntele niinkään toisten maahan-käskyjä. Myös luoksetulo oli vauhdikas. Kiva kymppisarja tässä loppupäässä siis.

Harmi kun oli jalat hieman ruudusta yli, muuten olisi saatu jo ykkönen! Eli ehkä meillä on toivoa myös näillä uusilla säännöillä, vaikka tuo kiertohässäkkä tuntuu vielä melko haastavalta, eikä se ruudun eteenmenokaan vielä täysin toimi.


Sipsin palkintoposeeraus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti