12. syyskuuta 2015

Tuplat rallytokokisoissa

Siirryttiin Sipsin kanssa avoimeen luokkaan ja ajattelin sitten, että samalla vaivallahan mä Nachon vien, kun kerran kisoihin menen. Sen kanssa ei varsinaisesti olla kauheasti näitä treenattu, mutta kun käsillä saa sen verran paljon sohia, niin kyllähän se eteen tulee ja takaakierronkin oppi tosi äkkiä. Lisäksi seuraamisessa on sillai helppoa, kun saa innostaa ja kehua niin paljon.

Eli rallytokokisat Lahdessa 12.9.2015, tuomarit Kirsi Petäjä (alo) ja Hannele Pirttimaa (avo).

Olimme Nachon kanssa ensin vuorossa. Olimme aika loppupuolella ryhmää ja odottelua tuli aika paljon. Hain Nachon vähän liian aikaisin häkistä, mutta se lepäili rauhassa odotellessa ja välillä tein sen kanssa jotain pikkujuttuja ja palkkailin niistä.

Nachon rata

Itse suoritus meni ihan hyvin. Alussa se hieman ihmetteli kaikkia tolppia ja muita, mutta kun koko ajan kovasti sitä kehuin ja toistin käskyä, se tuli kyllä kivasti mukana. Teimme hyvin rauhassa suorituksen, jotta se ei lähtisi pomppimaan tai tekemään muutakaan hauskaa. Oikeastaan millään kyltillä ei ollut mitään ihmeempää ongelmaa. Eli tuloksena 100 p!

Sijoituimme kolmanneksi ajan perusteella. Mutta parempi tehdä rauhassa kuin hötkyillä ja saada sen takia virheitä. Tuomari oli kommentoinut suoritustamme näin: "Iloinen koira, hyvä energia, joka onneksi pysyi kontrollissa".

Sipsin rata.

Sipsi oli vuorossa sitten myöhemmin. Se sai odotella aika pitkään häkissä ja olikin nyt paljon paremmassa vireessä kuin viimeksi. Ehkä oli jo hieman yli-innokas tähän lajiin, kun tuli sitten paljon kontrollivirheitä. Mutta otan mieluummin ne kuin sellaisen laamailun. Virheet tulivat kylteillä 8 (kont -1), 10 (ov, -3), 13 (kont -1), 14 (vino -1) ja 15 (vino -1 ja kontr -1). Täytyy yrittää saada video ladattua, että voisi yrittää katsoa mistä nuo tulivat. Ainoa mikä oli selkeä oli tuo kyltti 15, siinä Sipsi taisi vähän pompata taaksepäin ja ajattelinkin, että siitä tuli varmaan virhe.

Sen kanssa sijoituimme myös kolmanneksi ja saimme tuomarin palkinnon! Se olikin kiva ylläri, koska olen aina ajatellut, ettei meillä ole sellaiseen mahdollisuutta, kun rotu on niin tavallinen. Mutta tuomari taisi tykätä Sipsin hännän heilutuksesta, koska oli kommentoinut näin: "Todella hienon näköistä menoa ja täsmällistä työtä häntä koiraa heiluttaen".

Näissä kisoissa oli kolme meidän tuttua ja heistä kaikki pääsivät palkinnoille. Moni tuntematonkin tuli sanomaan, miten hienot koirat mulla on, se oli oikein hauskaa. Ainoa pieni harmi oli viettää päivä hallissa, kun ulkona oli mitä mahtavin sää.

Palkitut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti