Tänään käytiin vielä Inkoossa kokeessa, mutta vieläkään ei ihan ykköseen ylletty.
EVL Inkoo 12.8.2014, tuomarina Pernilla Tallberg.
Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 9
Seuraaminen 6,5
Zeta 8,5
Luoksetulo 6
Ruutu 6,5
Ohjattu nouto 7
Metallihyppynouto 9
Tunnistusnouto 8
Kaukokäskyt 9
Yhteensä 251 p. 2. tulos ja sijoitus 1.
Koe oli Västarnkvarnin kentällä, joka oli meille tuttu koulutuksista, mutta kentällä oli aika paljon esteitä ja merkkejä häiriönä ja olin ekana vuorossa. Sipsi oli vähän pihalla kehään mennessä, mutta onneksi paikkallaolot oli ekana ja ne sujuivat ihan hyvin. Istumisen oli tehnyt hyvin, mutta makuussa oli kuulemma nuuhkinut maata. Ekana olemisessa tosin oli se hyvä puoli, että ei tarvinnut pelätä sen ennakoivan jonkun toisen käskyä.
Kävin välissä nopeasti palkkaamassa ja sitten takaisin kehään. Tehtiin taas kahdessa osassa, mutta järjestys oli tuo sama. Eli aloitettiin seuraamisella. Sipsi lähti suht ok mukaan, mutta sitten alkoi jätättää ja kun käännyttiin vasemmalle, niin oli ihan pihalla, ei seurannut ollenkaan! En tiedä pelkäsikö se niitä kaikkia rojuja vai mikä siinä tuli. Annoin lisäkäskyn, joka auttoi vähän, mutta sitten vielä uudestaan jäi harhailemaan, olisikohan ollut juoksussa jolloin komensin sitä taas (nimeltä). Sitten kun tultiin keskemmäs kenttää ja tehtiin hidasta käyntiä, niin paransi vähän. Mietin jo, että meneeköhän nollille, mutta tuomari antoi näköjään armopisteitä 6,5 verran.
Sitten tuli zeta ja liikkuri ei ollut ihan selvillä miten liike menee. Hän kun sanoi, että käskyt annetaan itsenäisesti ja käännökset, mutta en jotenkin siinä tajunnut sitä ihmetellä, mutta sitten kun lähdin liikkeelle, niin sitä käskyä ei sitten tullutkaan, joten käskin sitten Sipsin itse istumaan juuri ennen ekaa merkkiä. Tässä vaiheessa sitten tuomari sanoi, että ei se näin mene, vaan liikkurin pitää sanoa milloin käsky annetaan ja aloitettiin sitten alusta. Onneksi Sipsi oli aika kivasti mukana, että ei pahemmin häiriintynyt tästä ja teki kummallakin kertaa istumisen. Tosin hitaastihan se sen tekee, mutta eipä siinä mitään. Sitten ekan tolpan kohdalla vasemmalle käännöksessä oli taas jotain outoa! Seuraaminen herpaantui taas täysin ja jouduin antamaan lisäkäskyn (sama kohta kuin viime kokeessa!). Mutta maahan meni sitten ihan normaalisti ja samoin viimeinen vaihto meni normaalisti. Tästä siis 8 ihan ok.
Sitten se luoksetulo. Olin jo päättänyt etukäteen, että annan Sipsille pysähdykseen myös käsimerkin, koska se ei vaan nyt käy, että se juoksee pysähdykset läpi aina kokeessa! Joten nyt se sitten pysähtyi suht ok, tosin annoin aivan liian aikaisin sen käskyn, kun sitä merkkitolppaa on niin vaikea hahmottaa sieltä kaukaa! Mutta sitten Sipsi ei tehnytkään maahanmenoa ekalla, vaan jouduin antamaan siihenkin tuplakäskyn. Plääh.
Viimeisenä ekassa setissä ruutu. Se oli vähän hankalan näköisesti hyvin ruohoisella paikalla, enkä ehtinyt kovin hyvin valmistella sitä katsomaan ruutua. Lähti myös tosi huonosti merkille, olisiko mennyt ravilla. Siitä lähti kyllä oikeaan suuntaan, mutta harhautui lähelle kehänauhaa (siellä oli joku tolppa). Lisäkäskyllä meni kuitenkin ruutuun, mutta jäi vasempaan etukulmaan ihan ruutunauhan päälle (/viereen). Olisi siitä mennyt ulos ruudusta, joten annoin vielä yhden käskyn, jolloin korjasikin kivasti ruutuun, mutta sitten maahan käskyllä meni taas tosi hitaasti maahan. Mutta meni kuitenkin! Loppu ihan ok. Tuomari sanoikin tästä, että tämä oli työvoitto. :D Mutta mieluummin 6,5 kuin 0.
Katselin vähän muiden tekemisiä välissä ja Sipsi sai huilia auton vieressä. Ei onneksi ollut mikään superhelle, mutta ihan tarpeeksi lämmintä kuitenkin.
Sitten jatkettiin ohjatulla noudolla. Arvoin meille oikean. Ja taas oli merkille meno niin vaikeaa! Sipsi lähti ihan pokkana kohti keskimmäistä kapulaa, vaikka annoin uudestaan merkki käskyn. Taisin sitten joutua ihan pysäyttämään sen, ettei mene ottamaan sitä kapulaa ja sitten kun annoin taas merkki-käskyn, niin meni merkille. Siitä hakikin sitten oikean tosi hyvin ja hieno palautusvauhti. Vähän tiiviimpi olisi saanut olla luovutuksessa.
Hyppynoudossa sama, että luovutusasento olisi pitänyt olla parempi, jäi vähän kauas ja vähän vinoon. Ei muuten ongelmaa, tämä on kyllä varmaan Sipsin suosikkiliike.
Tunnarissa juoksi ensin hieman kapuloiden ohi, mutta sitten kyllä mielestäni haisteli ihan hyvin. Itse arvioin, että se vaan ei ensin huomannut, että missä ne kapulat on, kun oli taas siinä ruohikkoisella kohdalla. Piti tosi nätisti paluumatkalla kapulaa, mutta vieressä vähän taas pyöräytteli suussa. Tuomari siis vähensi pisteitä myös siitä, että ei mennyt heti kapuloille, eli siksi vaan 8.
Sitten viimeisenä ne kaukokäskyt. Nyt tehtiin niin, että meidän palkka oli Sipsin takana. (Näitä en tietenkään tiennyt etukäteen, kun kehä oli ihan kesken ja tässä vaiheessa myös vähän meni aikaa, kun liikkuri lähti etsimään sitä asentotaulua, mutta se oli meille vaan hyvä, kun Sipsin laittaa maate väleissä, niin se saa vähän kerättyä virtaa.) Ensimmäisenä seisomaannousu, jonka Sipsi teki tosi hienosti! Siitä sitten takaisin maahan, jossa taisi tulla aavistuksen eteenpäin. Sitten siitä istumaan, jonka jäi vajaaseen asentoon, kuten aina (tästä en enää välitä, meillä on isompiakin ongelmia!). Siitä seisomaan hyvin. Tässä vaiheessa liikkuri käänteli sitä taulua jotenkin oudosti, joten en oikein meinannut tajuta, että mikä tästä tulee ja sitten vaan yhtäkkiä huomasin, että hänellähän on siinä jo istu eikä seiso. Joten kiireellä sitten Sipsille bäk-käsky, jonka se onneksi teki hyvin! Ja siitä sitten samointein maahan. Nousi vielä perusasentoonkin hyvin ja saikin sitten isot kehut!
Jotenkin meillä oli tässä sama kuin viimeksi, että toisen kehän liikkeet meni paremmin. Toki ne olivat ne helpommat liikkeet meille, mutta Sipsin keskittyminen kyllä oli myös parempi. Se kun odottaa ruokaansa, niin panostaa sitten sitä enempi, mitä pidempään tehdään, kun tietää, että pian se tulee. Harmillisen vähästä jäi kiinni ykköstulos, tuli kotimatka aikalailla jossiteltua, että mikä liike olisi voinut hieman paremmin mennä, mutta ei auta. Lisää treeniä vaan, niin toivottavasti niitä ykkösiäkin sitten joskus tulee.
Kahden kultaisennoutajan treeniblogi. Sipsi treenaa tokoa ja rally-tokoa ja Nacho niiden lisäksi nomea.
12. elokuuta 2014
11. elokuuta 2014
Järvenpäässä kokeessa
Tänään taas käytiin kokeessa Järvenpäässä.
EVL Järvenpää 11.8.2014, tuomarina Riitta Räsänen.
Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 7
Seuraaminen 8
Zeta 8
Luoksetulo 5
Ruutu 8,5
Ohjattu nouto 7,5
Metallihyppynouto 9,5
Tunnistusnouto 8,5
Kaukokäskyt 5
Yhteensä 242,5 p. 2. tulos ja sijoitus 2.
Aloitetiin zetalla. Sipsi säikähti heti alussa, kun tuuli heilutti takana ollutta telttaa. Onneksi tuomari antoi vähän aikaa saada homma taas kasaan ja Sipsi pystyikin sitten ihan hyvin jatkamaan. Teki kaikki vaihdot aika kivasti, mutta taas tuossa ekan käännöksen kohdalla sillä hävisi ajatus ja jouduin antamaan toisen seuraamiskäskyn.
Seuraavana oli luoksetulo. Taas jäi stoppi tekemättä ekalla käskyllä ja maahanmenolle tuli sitten kiire, kun oli jo niin lähellä. Tuomari sanoi, että muistelee, että on näyttänyt meille vitosta siitä ennenkin, mutta hän kyllä muisti väärin, kun viimeksi saatiin kutonen.
Ohjattuun noutoon jouduin antamaan merkille kaksi käskyä. Ja merkiltä suuntasi suoraan luoksetulon merkeille. En pysäyttänyt, kun katsoin, että tajuaako itse lähteä etsimään, mutta kun jäi vaan seisomaan sinne, niin annoin uuden hakukäskyn ja lähti yllättävän hyvin ja haki oikean. Loppuasento jäi vähän vinoon. Tuomari kommentoi sitä, että oli aika riski päästää se niin pitkälle, kun jos olisi mennyt ulos kehästä, niin olisi tullut punainen kortti.
Ekan setin viimeinen liike oli kaukokäskyt. Sipsi oli jotenkin tosi huonosti mukana, haisteli maata ja tuulta (takana oli järvi). Istumaan nousi kuitenkin ekalla, tosin jäi vajaaksi, mutta muuten hyvin. Siitä ei sitten noussut ekalla seisomaan (sanoin vähän ehkä hiljaa käskyn). Siitä maahan otti takajalkoja alle. Sitten kun piti nousta siitä seisomaan, niin katseli taas johonkin ihan muualle, joten siihen toinen kaksoiskäsky. Ja seisomasta istumaan otti taas takajalkoja alle. Sitten taas haisteli tuulta, mutta meni onneksi maahan hyvin. Perusasentoon jäi myös vähän vajaaksi.
Sitten tauko ja tauon jälkeen jatkettiin seuraamisella. Aika tyypillistä Sipsin seuraamista, vähän epätarkkaa välillä ja juoksussa ja käännöksissä jää jälkeen. Mutta oli siellä ihan kivojakin pätkiä. Ja ohjaaja käveli tällä kertaa suoraan.
Sen jälkeen oli vuorossa ruutu. En jotenkin saanut hyvin valmistelua, joten kun sanoin merkki, Sipsi meinasi mennä maahan. Toisella käskyllä sitten merkille. Merkillä jäi ihmettelemään jotain (öttiäistä?), mutta onneksi sitten keskittyi taas ja sain lähetettyä ihan hyvin ruutuun. Siinä jäi taas vasempaan etunurkkaan, mutta oli sentään sisällä. Aika hyvin tuli seuraamaan.
Sitten metallihyppynouto. Muuten meni kivasti, mutta loppuasento oli aavistuksen vino. Tuomari myös kommentoi, että ei tarvi heittää kymmentä metriä (oon aina luullut niin! pitäisköhän ehkä lukea säännöt?), että joku tuomari voisi vähentää siitä, kun joutuu heilauttamaan vartaloa pitkän heiton takia.
Viimeisenä yksilöliikkeenä tunnari. Sipsi jäi nuuhkimaan jotain kohtaa vähän tunnareiden vieressä. Odotin, että se olisi tajunnut itse jatkaa hommia, mutta ei. Ikinä ennen ei oo tuollaista tapahtunut, mutta kun sitten annoin uuden käskyn, niin jatkoi kuitenkin hommia. Tuomari sanoi, että siihen oli toinen koira pissannut voittajaluokassa, joten sitä se siinä haisteli. Onneksi ei kuitenkaan merkannut päälle!
Paikallaolot oli sitten ihan viimeisenä. Paikallamakuuseen Sipsi meni viereisen kovaäänisen maahan-käskyn myötä ja sitten se oli kuulemma liikkurin häiriökävelystä jotenkin säpsähtänyt ja liikahtanut vähän eteenpäin. Kumma juttu, ei se ole ennen siitä välittänyt. Istuminen oli sitten onneksi mennyt ihan hyvin.
Jäätiin vielä Mirvan kanssa katselemaan muiden suorituksia ja mikäs siinä, kun oli nätti keli ja aurinko paistoi. Vieressä oli schapendoesien näyttely ja kyseessä oli heidän mestaruuskoe. Aika monta kyseisen rotuista osallistuikin. Ihan kivan oloisia koiria, mutta liikaa turkkia mulle ja tuntui, että vähän vaikea oli saada ne jaksamaan pitkäkestoisia suorituksia innokkaina.
Tässä video Sipsin suorituksesta

![]() |
| Päästiin palkinnoille! |
4. elokuuta 2014
Oulussa EVL kokeessa 2.8.2014
EVL Oulu 2.8.2014, tuomarina Pernilla Tallberg.
Paikallaistuminen 9,5
Paikallamakuu 8
Seuraaminen 7,5
Zeta 6
Luoksetulo 6
Ruutu 5
Ohjattu nouto 5
Metallihyppynouto 10
Tunnistusnouto 7
Kaukokäskyt 6,5
Yhteensä 221 p. 3. tulos ja sijoitus 4.
Lomalta Kuusamosta suuntasimme Ouluun tokokokeeseen ennen etelään lähtöä. Oli taas aika lämmin päivä, mutta ei nyt kuitenkaan mikään tukahduttavan kuuma. Tällä kertaa paikallaolot olivat ekana.
En huomannut auton ikkunassa olevaa liikejärjestystä joten en tiennyt tuleeko paikallaistuminen vai -makuu ensin. Sitten liikkuri vaan yhtäkkiä sanoi "liike alkaa" ja tajusin vasta siinä vaiheessa kysyä, että mikä liike. Tai no siinä vaiheessa hän jo sanoi, että jätetään koirat, joten kyllähän se istuminen sitten oli. Mulla tuli kauhea kiire sanoa Sipsille odottamiskäsky, enkä siten siis ehtinyt sanoa mitään, että mikä liike on tulossa. Oli kuitenkin istumassa kun palasin. Tuomari sanoi, että oli kerran teputtanut jaloilla. Sen jälkeen tuli paikallamakuu, olimme rivissä vikana ja Sipsi vähän hytkyi muiden maahan käskyillä, mutta pidin siihen kontaktia, niin ei mennyt. Omalla alas, tosin aika hitaasti. Sitten takaisin istumaan nousussa olimmekin ekana ja Sipsi katsoi liikkuria ja jouduin antamaan tuplakäskyn.
Ekassa setissä oli ensin seuraaminen, sitten kaukokäskyt, tunnari ja ohjattu nouto.
Seuraaminen oli Sipsin huonoa seuraamista. Löysää ja väljää. Juoksussa jätätti ja käännöksissä myös. Peruuttamista ei tehnyt ollenkaan, vaan siirtyi vaan sivuasentoon.
Kaukokäskyissä jouduin antamaan kaksi kertaa ensimmäisen istumaannousu käskyn. Siitä nousi hyvin seisomaan, ei tullut eteenpäin. Sitten ajattelin, että tulee maahanmeno, joten kun tulikin istumaanmeno, niin mulla meni pasmat vähän sekaisin ja sanoin väärän käskyn, joten Sipsi tuli aika paljon eteen. Siitä normaalisti maahan ja siitä suht hyvä seisomaannousu. Siitä maahan tuli myös eteenpäin. Pitää vielä treenata sitä, että nuo käskyt tulee nopeassa tahdissa. Muutaman sekunnin ero voittajaluokkaan on aika huomattava.
Tunnarissa Sipsi nuuhki suht hyvin, mutta sitten taas nappasi oman huonosti ja pudotti sen lähelle toisia. Lisäksi vähän pyöritteli sitä paluumatkalla.
Ohjatussa noudossa arvoin meille oikean, joka tuntui nyt sitten olevan se meidän heikompi puoli. Sipsi meinasi mennä merkin ohi, mutta korjauksella meni kuitenkin siihen. Siitä sitten lähti tosi iloisesti hakemaan vasenta. Sain pysäytettyä ja lähetettyä uudestaan oikealle. Taisin joutua vielä käyttämään yhden käskyn, mutta sitten kuitenkin haki oikein kapulan! Ja toi tosi nätisti, eikä edes stepannut tuotuaan. Todellinen työvoitto ja saatiin kuitenkin vitosen verran pisteitä.
Tässä ekan setin videolinkki. Kokeilin youtuben kuvanvakaustoimintoa, joten nyt sitten kuva on vakaa, mutta tekstit hyppii miten sattuu.
Toisessa setissä oli ruutu, zeta, luoksetulo ja viimeisenä hyppynouto. Rami lähti ensimmäisen setin jälkeen kauppaan, joten näitä liikkeitä ei ole videolla.
Ruutuun sain hyvin valmisteltua, että Sipsi katsoi ruutua ja sitten merkkiä. Menikin aika kivasti merkille, tosin koski sitä kuonolla. Siitä myös kivalla vauhdilla ruutuun ja tarpeeksi syvälle. Maahan meni tosin aika hitaasti. Mutta sitten kävelyn aikana, Sipsi lähti jo liikkurin käsky-sanasta tulemaan luo. Ehdin tosin samantien kutsua, joten saatiin se vitonen, mutta kyllä harmitti, kun muuten oli niin nätti liike ja tuota liikkurin käskyyn reagoimattomuutta on kuitenkin treenattu!
Zetassa ei ollut taaskaan kovin hyvin mukana, joten tällä kertaa ei sitten tehnyt maahanmenoa, joka oli taas ekana. Jäi sitten toisella käskyllä vissiin seisomaan tai jotain, mutta kääntyi mukana, kun menin taakse. Istumisen sitten taas teki nyt nätisti (tosin en tiedä oliko miten nopea) ja samoin seisomisen. Mutta kutonen vaan, kun tuon maahanmenon sähläsi.
Luoksetulo oli taas poispäin meidän palkkarepulta, joten Sipsi tuli liian kovaa, eikä taaskaan pysähtynyt ekalla käskyllä. Ja maahanmenokin oli ihan surkea, tuli vaikka miten paljon eteenpäin käskyn jälkeen. Loppu ok, mutta ei paljon lohduttanut. Vitonen kuitenkin tästäkin.
Viimeisenä sitten metallihyppynouto, joka meni ihan kivasti. Yksi kilpailija heitti kapulan ulos kehästä, joten vähän jännitin heittoa, mutta oli ihan ok ja Sipsi hyppäsi kivasti molempiin suuntiin. Oli ihan kiva lopettaa kymppiin ja kiva, ettei tullut yhtään nollia, vaikka muuten ei niin hääppöisesti mennytkään.

| Paikallaistumisrivi |

28. heinäkuuta 2014
Ekaa kertaa EVL:ssä 25.7.2014
EVL Tampere 25.7.2014, tuomarina Riitta Räsänen.
Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 9,5
Seuraaminen 8
Zeta 0
Luoksetulo 6
Ruutu 9
Ohjattu nouto 10
Metallihyppynouto 8
Tunnistusnouto 8
Kaukokäskyt 5,5
Yhteensä 233 p. 2. tulos ja sijoitus 1.
Aloitin sitten kesäloman tokoilemalla Tampereella ekaa kertaa EVL:ssä. Oli tosi kuuma päivä (ja ilta), mutta onneksi kentän vieressä oli järvi, jossa käytin Sipsiä viilenemässä aina välillä. Liikejärjestys oli sekoitettu ja liikkeet tehtiin kolmessa osassa, paikallaolot oli viimeisenä.
Ensimmäisenä liikkeenä zeta. Järjestys oli maahan, istu, seiso. Sipsi oli jotenkin vähän pihalla heti alusta lähtien ja maahanmenon kohdalla katsoi vierestä ohi mennyttä ihmistä ja jouduin antamaan tuplakäskyn. Sitten istumista ei tehnyt ollenkaan! Sanoin kolme käskyä ja Sipsi vaan kävelee mukana niinkuin ei mitään. Seisomaan jäi ihan normaalisti. Tuomari sanoi, että ei jäänyt enää pisteitä annettavaksi.
Sain kuitenkin ihan hyvin koottua homman ja tehtiin seuraavana ollut luoksetulo ihan normaalisti. Tosin Sipsi ei pysähtynyt ekalla käskyllä ja maahanmenossakaan ei ollut kehumista.
Seuraava liike oli ohjattu nouto. Tätä jännitin eniten, mutta Sipsi meni suht kivasti merkille ja haki tosi hienosti vasemman kapulan. Toki vauhdissa olisi ollut parantamisen varaa, mutta meni varmaan kuumuuden piikkiin.
Sitten oli vielä kaukokäskyt. Sipsi nousi ekalla istumiskäskyllä seisomaan, josta korjasin sen istumaan. (Olisi pitänyt korjata se taaksepäin, koska tuli tässä heti eteenpäin, kun annoin normaalin istusmiskäskyn.) Siitä seisomaan nousi hypähtäen eteenpäin askeleen. Siitä sitten taas melko hyvin taaksepäin maahanmeno. Mutta jälleen seisomaannousussa hypähti taas eteenpäin! Ja siitä taas hienosti taakse istumaan, josta normaali maahanmeno. Vähän erikoisesti teki virheet juuri seisomaannousuissa.
Eka setti videoituna: tästä linkistä
Toisessa setissä oli seuraaminen, ruutu, hyppynouto ja tunnari.
Seuraaminen oli Sipsin normaalia seuraamista, oli vähän edessä, vähän vinossa, vähän kaukana, vähän hössötti menemään ja niin pois päin. Hitaassa käynnissä on paras, mutta käännökset on surkeat ja juoksussa meinaa jäädä. Ja ohjaajakin vois harjoitella kävelemään suoraan! Tästä tuomari huomautti.
Ruudussa sain hyvin valmisteltua, näytin ensin ruudun ja sitten merkin. Sipsi meni vähän hitaasti merkille, mutta ruutuun meni sitten ihan kivaa vauhtia. Jäi aika eteen, mutta kuitenkin selvästi sisälle, tosin meni tosi huonosti maahan. Ja kun se ei osaa seurata, niin ei voi loppuseuraamistakaan vaatia.
Hyppynoudossa kapula ajautui vähän vinoon ja Sipsi vielä kääntyi niin, että oli vähän vinossa tulossa esteelle. Korjasi kuitenkin hienosti suunnan, mutta osui sitten vissiin sen takia esteeseen paluuhypyssä. Siitä siis sen takia vain 8.
Viimeisenä oli tunnari. Sipsi haisteli ihan suht kivasti, mutta käänteli vähän suussa matkalla ja jopa puri vähän kapulaa.
Toinen setti videolla: tästä linkistä
Paikallaolot olikin sitten viimeisenä. Ensin paikallamakuu. Sipsi taisi mennä vähän hitaasti maahan, siitä puolen pisteen vähennys. Paikallaistuminen meni ilmeisesti ihan hyvin, kun siitä tuli kymppi.
Taisi kuumuus verottaa sen verran kisaajia, että tänään ei ykköstuloksia tullut, joten sijoituttiin sitten ensimmäisiksi kakkostuloksella. Palkinnoksi sain valita vesilelun.

| Paikallamakuun loppu |
![]() |
| Paikallaistuminen |
Taisi kuumuus verottaa sen verran kisaajia, että tänään ei ykköstuloksia tullut, joten sijoituttiin sitten ensimmäisiksi kakkostuloksella. Palkinnoksi sain valita vesilelun.
![]() |
| Kolmen kärki |
16. heinäkuuta 2014
Sipsin EVL-treenit
Nyt kun voittajaluokasta päästiin eroon, niin ollaan sitten urakalla treenattu merkin kautta ruutuun ja ohjatuille menoa. Ja onpa vaikeaa! Merkki oli ihan unohduksissa, mutta onneksi se näyttää suht hyvin palautuneen. Ja ruutuun menokin alkaa jo jotenkin sujua merkiltä. Tosin nyt on taas hieman huomattavissa sitä huonosti opetetun ruudun paikan ongelmaa, eli pysähtyy tosi herkästi heti ruutunauhan taakse, jos ei ole targettia. Mutta tajuaa sentään lähteä ruutuun näytettyyn suuntaan, vaikka ihan suoraan ei aina ole juossut, niin kuitenkin osaa jo etsiä ruudun ja juosta sinne.
Ohjattu sen sijaan tuntuu tosi vaikealta edelleen. Sunnuntain treeneissä ei löytänyt koko kapuloita ennen kuin useamman kerran näytettynä. Maanantaina haki aika kivasti oikean vähän helpommalla kentällä. Ja sitten taas tiistain treeneissä oli menossa keskimmäiselle ja kun pysäytin, niin ei mitään käsitystä siitä vasemman puoleisesta (sen sijaan lähti ruutuun). Saas nyt nähdä ehtiikö tätä saada kuntoon, kun ensi viikolla olisi jo tarkoitus eka startti ottaa.
Noutojen palautuksia ollaan myös työstetty, teputusta esiintyy varsinkin ohjatun jälkeen, kun se on ilmeisesti niin hauskaa kun saa juosta niin pitkän matkan kapulan haussa. Tunnarin poimiminen sujuu treeneissä hyvin, mutta pitää vielä kokeilla palkkaamattomuus treeneissä sitä.
Kaukokäskyjä ollaan päivittäin tehty kotona (tai siis metsälenkeillä) ja yritetty kasvattaa reilusti matkaa. Välillä Sipsi tekee tosi nätit seisomasta maahan ja istumaan menot ja välillä taas saattaa mennä istumaan pitäen etujalat paikallaan. En tajua miten se on niin surkeasti opetettu...
Seuraamista ollaan myös muutaman kerran otettu ja on tehnyt nättejä askelia. Perusseuraaminen toki tuppaa edelleen olemaan edistävää ja hieman vinoa, mutta enpä haaveilekaan täydellisestä seuruusta.
Paikallaolot on treeneissä sujuneet ja liikkeestä istumista ollaan myös välillä kertailtu. Zetaa voisi kyllä myös kokonaisuutena harjoitella. Luoksetuloa ollaan tehty "salatakapalkalla" ja ihan kivoja stoppeja on välillä osoittanut. Pitäisi nyt vaan muistaa niitä läpijuoksujakin ottaa väliin, ettei ala hidastella.

12. heinäkuuta 2014
Sipsille TK3!
Tänään käytiin sitten Sipsin kanssa viimeistä kertaa voittajaluokassa, kun saatiin kolmas ykköstulos!
VOI Espoo 12.7.2013, tuomarina Riikka Pullinen.
Paikallamakuu 10
Seuraaminen 9
Istuminen liikkeestä 9,5
Luoksetulo 5
Ruutu 10
Hyppynouto 10
Metallinouto 10
Tunnistusnouto 6
Kaukokäskyt 6
Kokonaisvaikutus 10
Yhteensä 262,5 p. 1. tulos ja sijoitus 2. Ja TK3!
Kenttä oli Niittyportin kenttä ja oli ihan mukavan rauhallinen sijainti. Sää suosi myös, oli pilvistä, eikä kovin kuuma. Sipsi oli ehkä vähän liiankin korkeassa vireessä.
Paikallamakuussa Sipsi oli siirtänyt toista tassua leveältä kapeammaksi, mutta tuomari ei vähentänyt pisteitä siitä. Sanoi samaa myös kahdelle viereiselle koiralle, että olivat liikuttaneet vähän tassua (saivat kumpikin myös 10).
Liikejärjestys oli tunnari, kaukokäskyt, metallinouto, seuraaminen, luoksetulo, hyppynouto, istuminen ja ruutu. Kaikki liikkeet tehtiin siis putkeen. Järjestys oli meille ihan kiva, seuraamista ja liikkeestä istumista ennen juuri noudot, jotka nostavat virettä.
Aloitettiin tunnarilla ja Sipsi katseli kehän ulkopuolelle, Rami oli vissiin tullut juuri siihen kehänauhan viereen. Lähti kuitenkin hyvin tunnariin ja nuuhki hyvin, löysi tunnarin aika nopeasti ja otti heti. Mutta sitten kun oli niin kova kiire, niin pudotti kapulan ja ei saanut kunnolla sitä otettua, vaan pudotti vielä uudestaan! Loppuasento kuitenkin nätti. Kuutonen siis tästä kahdesta pudottamisesta.
Kaukokäskyissä aika kiva eka seisomaannousu, mutta siitä sitten menikin maahan, eikä istumaan, kuten kuului, ollaan ehkä vähän liikaa tehty maasta seisomaan ja siitä takaisin maahan. Nousi kuitenkin istumaan toisesta käskystä (vaikka maasta istumaan käsky onkin oikeasti eri). Istumasta sitten maahan ok ja maasta istumaankin suht kiva Sipsin tekemäksi (ei niin kenottava). Mutta istumasta seisomaan hyppäsi ihan kunnolla eteen, jota ei treeneissä yleensä tee. Seisomasta maahan otti takajalat vähän alleen. Tästä kuutonen on ihan ok numero.
Onnistuin heittämään metallikapulan pystyasentoon, mutta eipä se Sipsiä haitannut, vaan haki tosi nätisti. Loppuasentokin ihan kiva, ihan pikkuisen taisi liikauttaa toista tassua.
Sitten seuraaminen. Sipsillä oli vähän ehkä liikaakin virtaa ja oli vähän edessä ja vinossa. Askeleet meni myös aikamoiseksi pomppimiseksi. Tällä seuraamisella ei kyllä taida EVL:ssä pärjätä, vaikka saatiinkin nyt 9.
Luoksetulossa Sipsi lähti ihan älyttömän kovaa vauhtia, eikä pysähtynyt ekalla käskyllä ollenkaan. Maahanmeno sen sijaan oli aika nätti, mutta toisaalta se ei ehtinyt siihen ottaa yhtään vauhtia. Tästä siis vitonen.
Sitten hyppynouto. Muuten tosi nätti, mutta taas vähän levoton loppuasento. Ei niin paha kuin viimeksi, mutta selvästi siirtelee tassuja. Vauhti oli kyllä hieno.
Liikkeestä istumista jännitin, kun viimeksi se meni nollille ja oli pakko vilkaista tekikö se Sipsi sen vai ei. Mutta tekihän se sen ja vieläpä suht nopeasti (yleensä tämä on tosi hidas). Tosi paljon oltiin edellisellä viikolla tehty tuota istumaanmenoa, mutta siinä pysymistä ei, joten Sipsipä sitten liikutti tassuja, kun menin taakse. Tästä 9,5 oli ehkä hieman liikaa, mutta ei parane valittaa. :D
Viimeisenä ruutu, johon Sipsi meni hyvällä vauhdilla ja aika kivaan kohtaan keskelle ruutua. Hyvä vauhti myös sivulle tuloon, mutta seuraaminen oli edelleen hieman edistävää ja vinoa.
Olin tosi yllättynyt, että saatiin ykköstulos, vaikka kolme isojen kertoimien liikettä meni pieleen. Muuten oli kyllä tosi kiva fiilis taas tehdä Sipsin kanssa, se oli iloinen ja innokas. Tuomari sanoi, että ei tästä voi mitään muuta kokonaisvaikutukseksi antaa kuin kympin. :) Nyt sitten pitäisi ihan tosiaan alkaa sitä EVL:ää miettimään, hui!
Tässä linkistä videoon suorituksesta.

| Sipsi ja vieruskaverit valmistautumassa paikallamakuuseen. |
![]() |
| Sipsin leveä makuuasento. |

| Jee, TK3 kasassa! Saatiin palkinnoksi Nalle Puh muki (Rami sai sen) ja suklaapatukka. |
Tässä linkistä videoon suorituksesta.
9. heinäkuuta 2014
SM toko 5.7.2014
Olimme jälleen GR:n joukkueessa SM tokoilemassa.
VOI Pori 5.7.2013, tuomarina Kari Kielo ja Hannele Pörsti.
Paikallamakuu 9
Seuraaminen 8
Istuminen liikkeestä 0
Luoksetulo 7
Ruutu 7
Hyppynouto 8
Metallinouto 9
Tunnistusnouto 7
Kaukokäskyt 7
Kokonaisvaikutus 9 ja 8
Yhteensä 222,5 p. 3. tulos ja sijoitus 12/33.
Vaikka pisteet ei silmiä hivele, niin olen silti tosi tyytyväinen. Päivä oli melko lämmin, mutta Sipsi teki silti reippaasti ja iloisesti. Toki siellä virheitäkin tuli, mutta ne eivät kuitenkaan olleet mitään kovin pahoja, harmittavasti vaan pudottivat pisteitä.
Paikallamakuussa Sipsi oli kuulemma ollut levoton ja käännellyt katsomaan takapäätä. Olisko siellä ollut sitten joku ötökkä, kun on tosi herkkä niistä. Onneksi saatiin kuitenkin siitä silti 9.
Yksilöliikkeet alkoivat Kari Kielon kehässä noudoilla ja kaukokäskyillä. Hyppynoudossa Sipsi ei saanut kapulaa nostettua samantien, vaan sähläsi sen kanssa. Luovutuksessa oli myös vähän levoton ja siirteli hieman tassuja, kun otin kapulan.
Metallinouto meni hyvin, ihan aavistuksen taisi liikutella tassuja luovutuksessa vai olisiko sitten ollut vähän vino. En tiedä mistä yksi piste lähti.
Kaukokäskyt olivat Sipsin tasoa. Istuminen oli tosi vajaa, mutta pääasia, että teki ekalla. Siitä seisomaan ok, mutta sitten siitä maahan menossa otti jalkoja alleen. Siitä takaisin seisomaan liikutti takajalkoja, vaikka yleensä tässä ei ole ollut ongelmaa. Siitä sitten taas istumaan meni suht kivasti taakse (tai no videolta tämä on vähän vaikea katsoa, kun video on takaapäin). Viimeinen maahanmeno ok.
Sitten viimeisenä tässä kehässä tunnari. Muuten meni tosi nätisti, hyvä nuuhkiminen eikä tarkistellut turhaan muita, mutta otti kapulan vähän huonosti ja se sitten putosi matkalla.
Seuraavassa kehässä oli liikkeinä seuraaminen, ruutu, liikkeestä istuminen ja luoksetulo ja tuomarina Hannele Pörsti. Seuraaminen oli Sipsin seuraamiseksi ihan hyvää, ei jätättänyt pahemmin juoksussa ja muutenkin oli hyvin mukana. Jokunen perusasento oli vähän vino.
Ruutuun lähetyksessä Sipsillä tuli joku outo moka ja se ei ekalla lähtenyt vaan jäi palloilemaan siihen n. 5 metrin päähän. Onneksi tajusi uudella käskyllä lähteä hyvin ja juoksikin ihan reippaasti ruutuun. Ruudussa oli aika lähellä takarajaa joku sininen tupsu ja pelkäsin, että Sipsi katsoo, että se on targetti. Joten yritin pysäyttää sen aika aikaisin. Videolta kyllä näyttää, että se hidastaa jo muutenkin. Jäin sitten hetkeksi miettimään, että onkohan se rajojen sisäpuolella ja Sipsi vissiin sitten luuli, että sen pitää vielä hakea paikkaa. Meni kuitenkin onneksi maahan käskystä, vaikkakin vähän hitaasti. Tässä vaiheessa luulin, että meni nauhasta yli, mutta olikin juuri ja juuri sisäpuolella. Videolta myös näkee, miten Sipsi vähän työntää nauhaa pidemmälle, että varmasti mahtuu ruutuun. :D Tuli ihan kivasti myös seuraamaan, vaikka sitä ei oltu muistettu pitkään aikaan treenata.
Seuraavana oli liikkeestä istuminen. Sipsi oli mielestäni ihan hyvin mukana ja oltiin tätä otettu juuri muutama kerta ennen kehää, mutta jostain syystä Sipsi ei sitten kuitenkaan tehnyt istumista. Höh.
Sitten vielä luoksetulo. Sipsi reagoi pysäytyskäskyyn ehkä aavistuksen hitaasti, mutta kuitenkin ihan nätti stoppi. Maahanmenokin oli nyt nopea, kun sen kanssa on välillä ollut vaikeuksia. Olen tähän tyytyväinen, vaikka saatiinkin pisteitä vaan 7.
Sipsin vireystaso oli hyvä ja se teki iloisesti. Mielestäni se oli myös ihan hyvin keskittynyt, vaikka noista pienistä mokista voisi päätellä toisin. Tässä vielä linkki videoon suorituksesta. Sipsin SM suoritus.
Meidän joukkueen sijoitus oli 27/53. Kultaisista oli tänä vuonna saatu myös toinen joukkueellinen koiria, mutta valittettavasti siinä tuli peruuntumisia juoksujen ja sairastumisten takia. Heidän sijoitus oli 40/53.
Kiitos joukkuekavereille hienoista kuvista! Sipsistä on harmittavan vähän kunnon tokoilukuvia ja tässä on nyt tosi monta kivaa.

| Paikallamakuuryhmä (Kuva Rami.). |
![]() |
| Sipsi ja viereiset koirat. (Kuva Rami.) |
![]() |
| Ryhmä toisesta suunnasta. (Kuva Sirpa Peltola.) |
Yksilöliikkeet alkoivat Kari Kielon kehässä noudoilla ja kaukokäskyillä. Hyppynoudossa Sipsi ei saanut kapulaa nostettua samantien, vaan sähläsi sen kanssa. Luovutuksessa oli myös vähän levoton ja siirteli hieman tassuja, kun otin kapulan.
![]() |
| Sinne se kapula lentää. (Kuva Hanna Pohjatalo.) |
![]() |
| Hyppynouto. (kuva Sirpa Peltola.) |
Metallinouto meni hyvin, ihan aavistuksen taisi liikutella tassuja luovutuksessa vai olisiko sitten ollut vähän vino. En tiedä mistä yksi piste lähti.
Kaukokäskyt olivat Sipsin tasoa. Istuminen oli tosi vajaa, mutta pääasia, että teki ekalla. Siitä seisomaan ok, mutta sitten siitä maahan menossa otti jalkoja alleen. Siitä takaisin seisomaan liikutti takajalkoja, vaikka yleensä tässä ei ole ollut ongelmaa. Siitä sitten taas istumaan meni suht kivasti taakse (tai no videolta tämä on vähän vaikea katsoa, kun video on takaapäin). Viimeinen maahanmeno ok.
![]() |
| Oliko se istumaan nousu näin vajaa? Jaiks! (Kuva Sirpa Peltola.) |
![]() |
| Seisomaan nousu on näköjään aika pitkä, ei mikään ihme, ettei tuosta pystynyt menemään kunnolla maahan. (Kuva Sirpa Peltola.) |
![]() |
| Seisominen toisesta kulmasta. (Kuva Hanna Pohjatalo.) |
Sitten viimeisenä tässä kehässä tunnari. Muuten meni tosi nätisti, hyvä nuuhkiminen eikä tarkistellut turhaan muita, mutta otti kapulan vähän huonosti ja se sitten putosi matkalla.
![]() |
| Tunnarin nuuhkiminen. (Kuva Hanna Pohjatalo.) |
![]() |
| Voi ei, sinne putoaa kapula! (Kuva Hanna Pohjatalo.) |
![]() |
| Uus yritys ja kiireesti takasin. (Kuva Hanna Pohjatalo.) |
Seuraavassa kehässä oli liikkeinä seuraaminen, ruutu, liikkeestä istuminen ja luoksetulo ja tuomarina Hannele Pörsti. Seuraaminen oli Sipsin seuraamiseksi ihan hyvää, ei jätättänyt pahemmin juoksussa ja muutenkin oli hyvin mukana. Jokunen perusasento oli vähän vino.
![]() |
| Sipsin seuraamista. (Kuva Sirpa Peltola.) |
![]() |
| Vielä lisää seuraamista. (Kuva Sirpa Peltola.) |
Ruutuun lähetyksessä Sipsillä tuli joku outo moka ja se ei ekalla lähtenyt vaan jäi palloilemaan siihen n. 5 metrin päähän. Onneksi tajusi uudella käskyllä lähteä hyvin ja juoksikin ihan reippaasti ruutuun. Ruudussa oli aika lähellä takarajaa joku sininen tupsu ja pelkäsin, että Sipsi katsoo, että se on targetti. Joten yritin pysäyttää sen aika aikaisin. Videolta kyllä näyttää, että se hidastaa jo muutenkin. Jäin sitten hetkeksi miettimään, että onkohan se rajojen sisäpuolella ja Sipsi vissiin sitten luuli, että sen pitää vielä hakea paikkaa. Meni kuitenkin onneksi maahan käskystä, vaikkakin vähän hitaasti. Tässä vaiheessa luulin, että meni nauhasta yli, mutta olikin juuri ja juuri sisäpuolella. Videolta myös näkee, miten Sipsi vähän työntää nauhaa pidemmälle, että varmasti mahtuu ruutuun. :D Tuli ihan kivasti myös seuraamaan, vaikka sitä ei oltu muistettu pitkään aikaan treenata.
![]() |
| Lähdössä ruutuun. (Kuva Sirpa Peltola.) |
![]() |
| Pysähdys ruudussa (tuossa näkyy tuo sininen tupsukin). (Kuva Sirpa Peltola.) |
![]() |
| Jos ei muuten mahdu, niin sitten pitää työntää nauhaa pidemmälle. :D (Kuva Sirpa Peltola.) |
Seuraavana oli liikkeestä istuminen. Sipsi oli mielestäni ihan hyvin mukana ja oltiin tätä otettu juuri muutama kerta ennen kehää, mutta jostain syystä Sipsi ei sitten kuitenkaan tehnyt istumista. Höh.
Sitten vielä luoksetulo. Sipsi reagoi pysäytyskäskyyn ehkä aavistuksen hitaasti, mutta kuitenkin ihan nätti stoppi. Maahanmenokin oli nyt nopea, kun sen kanssa on välillä ollut vaikeuksia. Olen tähän tyytyväinen, vaikka saatiinkin pisteitä vaan 7.
![]() |
| Sipsin luoksetulon stoppi. (Kuva Sirpa Peltola.) |
Sipsin vireystaso oli hyvä ja se teki iloisesti. Mielestäni se oli myös ihan hyvin keskittynyt, vaikka noista pienistä mokista voisi päätellä toisin. Tässä vielä linkki videoon suorituksesta. Sipsin SM suoritus.
Meidän joukkueen sijoitus oli 27/53. Kultaisista oli tänä vuonna saatu myös toinen joukkueellinen koiria, mutta valittettavasti siinä tuli peruuntumisia juoksujen ja sairastumisten takia. Heidän sijoitus oli 40/53.
![]() |
| GR:n joukkueet. (Kuva Sirpa Peltola.) |
Kiitos joukkuekavereille hienoista kuvista! Sipsistä on harmittavan vähän kunnon tokoilukuvia ja tässä on nyt tosi monta kivaa.
29. kesäkuuta 2014
Nachon kaukokäskyt
Otin treenikavereiden pyynnöstä videon Nachon kaukokäskyjen tilanteesta. Kovin paljonhan me ei nyt olla näitä (tai muutakaan) treenattu, mutta josko sitä nyt taas tässä heinäkuussa innostuisi vähän treenaamaankin. Kivasti Nacho kuitenkin noita muisti.
Tästä videoon.
Tästä videoon.
28. kesäkuuta 2014
Iho-ongelmia
Sipsillähän nyt taas keväällä tuli poskiin vähän hotspot-oireita. Meidän ollessa lomalla hotspot oli pahentunut Ramin luona. Ilmeisesti se Ramin lammen vesi on sen verran likaista. Eläinlääkärillä ei kuitenkaan olla käyty, sen verran hyvin näyttää kuitenkin lähtevän paranemaan kotikonstein.
Myös Nacholle tuli viikko matkan jälkeen jotain paukamia kaulaan ja ajelin siltäkin karvat pois. Kyselin facebookissa mitä nuo voisi olla ja osan mielestä oli kirpun puremia. Nacholla oli kuitenkin Bayvantic liuos matkalla joten kirppuja ei olisi pitänyt mukaan tarttua. Laitoin kuitenkin muillekin Bayvanticit (tai no Kisulle Frontlinet) ja imuroin urakalla, sekä pesin kaikki kankaat. Muille ei mitään vastaavia tullut.
![]() |
| Näköjään en oo kauheesti kuvaillut Sipsin hotspotteja, mutta tuossa nyt vähän näkyy noita poskia. |
Myös Nacholle tuli viikko matkan jälkeen jotain paukamia kaulaan ja ajelin siltäkin karvat pois. Kyselin facebookissa mitä nuo voisi olla ja osan mielestä oli kirpun puremia. Nacholla oli kuitenkin Bayvantic liuos matkalla joten kirppuja ei olisi pitänyt mukaan tarttua. Laitoin kuitenkin muillekin Bayvanticit (tai no Kisulle Frontlinet) ja imuroin urakalla, sekä pesin kaikki kankaat. Muille ei mitään vastaavia tullut.
![]() |
| Nachon oudot patit, jotka sitten onneksi paranivat tosi nopeasti. |
19. kesäkuuta 2014
Nacho kävi reilaamassa
Kävimme Nachon kanssa vähän reissussa. Olen jo pitkään haaveillut koiran kanssa junareissusta ja halusin myös Nachon vähän näkevän maailmaa ja tutustuvan erilaisiin asioihin. Joten mikäs sen parempi idea kuin lähteä sen kanssa reissuun. Sipsi ja Emma olivat Ramilla hoidossa meidän matkan ajan.
9.6. lähdettiin vanhempieni luota Helsingistä, jossa olimme yötä aikaisen lähdön takia. Äiti heitti meidän juna-asemalle, josta junalla Turkuun ja sieltä laivalla Tukholmaan. Tukholmassa olimme iltasella joten otimme siitä yöjunan kohti Malmöä (tarkoitus oli mennä Kööpenhaminaan, mutta jonkun lakon takia se ei onnistunutkaan).
10.6. saavuimme Malmöön 5.45. melko huonosti nukutun yön jälkeen. Seuraava juna Köpikseen lähti klo 10.00, joten lähdimme vähän kävelemään. Löysimme kivan puiston, jossa Nacho sai juoksennella vapaana, kun tuohon aikaan ei kauheasti liikennettä ollut. Sitten palasimme takaisin junailuun ja Köpiksestä otimme jatkoyhteyden Hampuriin. Sieltä lähdimme kohti etelää, mutta ruuhkaisessa junassa ei huvittanut kovin pitkälle matkustaa, joten jäimme Lüneburgissa pois. Kyselimme samassa junassa olleelta pariskunnalta neuvoja jostain camping-alueesta, mutta he tarjoituivatkin sitten ottamaan meidän takapihallensa telttailemaan. Saimme sitten grillata heidän kanssaan ja Nacho tykkäsi, kun sai leikkiä lasten kanssa.
11.6. lähdimme aamupäivästä kohti Münchenia. Melkein koko päivä menikin junassa ja illalla sitten menimme Miskan luo. Kävimme vielä illalla syömässä ja Nacho makoili kiltisti terassilla jaloissa.
12.6. aamupalan syötyämme lähdimme kävelemään kohti Isar-jokea. Pieniä hankaluuksia oli löytää sinne, mutta tulipahan käveltyä ja Nacho sai uiskennella aina välillä. Isar-joki oli ihanan viileä, päivä kun oli aika lämmin. Illalla söimme Miskan ja hänen tyttöystävänsä kanssa pizzaa.
13.6. söimme taas aamupalaa ja sitten lähdimme junalla kohti Alppeja. Kohteena meillä oli Tegernsee. Valitettavasti siellä satoi, joten meidän alppivaellukset jäivät väliin. Menimme sitten hieman kauemmas vuorilta ja kävelimme pikkukylässä nimeltä Reichersbeuern. Illaksi palasimme takaisin Miskan luo.
14.6. lähdimme kävelemään Englische Garteniin Müncheniin Miskan ja hänen tyttöystävänsä kanssa. He menivät siitä sitten shoppailemaan, mutta me jatkoimme koko päivän puistossa. Nacho leikki välillä toisten koirien kanssa ja kävi taas uimassa.
15.6. menimme käymään Salzburgissa Itävallassa. Kaupunkikävely oli Nachon kannalta vähän tylsää, mutta oli siellä sentään hevosia mitä sai ihmetellä ja terassilla syötiin paikallisia lihaherkkuja, joista myös Nacho sai osansa.
16.6. suunta kohti pohjoista ja Hampuria. Sieltä junanvaihto kohti Tanskaa. Illalla Koldingiin jossa yövyimme leirintäalueella. Teltan vieressä oli lampi, jossa oli muutamia sorsia. Nacho olisi niin kovasti vaan halunnut mennä sinne uimaan.
17.6. aamusta taas kohti juna-asemaa ja Kööpenhaminaa ja sieltä sitten iltajunalla Tukholmaan.
18.6. Tukholmasta aamulaivalla kohti Turkua ja vielä viimeinen junailu ja sitten illalla vanhempieni luota hakemaan Kisu hoidosta ja sitten kotiin!

| Nacho laivalla. |
![]() |
| Ja junassa. |

| Puisto Malmössä. |
![]() |
| Onpa erikoisia lintuja! |
![]() |
| Nachon keppileikit uuden ystävän kanssa. |
11.6. lähdimme aamupäivästä kohti Münchenia. Melkein koko päivä menikin junassa ja illalla sitten menimme Miskan luo. Kävimme vielä illalla syömässä ja Nacho makoili kiltisti terassilla jaloissa.
![]() |
| Miskan luo menossa, kuuma oli! |
12.6. aamupalan syötyämme lähdimme kävelemään kohti Isar-jokea. Pieniä hankaluuksia oli löytää sinne, mutta tulipahan käveltyä ja Nacho sai uiskennella aina välillä. Isar-joki oli ihanan viileä, päivä kun oli aika lämmin. Illalla söimme Miskan ja hänen tyttöystävänsä kanssa pizzaa.
![]() |
| Nacholla oli niin hauskaa joella. |
![]() |
| Kauhean paljon ei olisi malttanut levähtää välillä. |
13.6. söimme taas aamupalaa ja sitten lähdimme junalla kohti Alppeja. Kohteena meillä oli Tegernsee. Valitettavasti siellä satoi, joten meidän alppivaellukset jäivät väliin. Menimme sitten hieman kauemmas vuorilta ja kävelimme pikkukylässä nimeltä Reichersbeuern. Illaksi palasimme takaisin Miskan luo.
![]() |
| Pallo oli aika pop. |
![]() |
| Tosin sen perässä juostessa tuli hiki. |
![]() |
| Kyllä kelpaa tämmöisissä maisemissa lenkkeillä. |
14.6. lähdimme kävelemään Englische Garteniin Müncheniin Miskan ja hänen tyttöystävänsä kanssa. He menivät siitä sitten shoppailemaan, mutta me jatkoimme koko päivän puistossa. Nacho leikki välillä toisten koirien kanssa ja kävi taas uimassa.
![]() |
| Nacho ihmettelee kun kaverin uiminen muistuttaa enempi räpiköimistä. |
![]() |
| Löytyi kivoja leikkikavereita. |
![]() |
| Nacho ei olekaan enää ihan pikkutyttö. |
15.6. menimme käymään Salzburgissa Itävallassa. Kaupunkikävely oli Nachon kannalta vähän tylsää, mutta oli siellä sentään hevosia mitä sai ihmetellä ja terassilla syötiin paikallisia lihaherkkuja, joista myös Nacho sai osansa.
![]() |
| Tästä annoksesta riittää kyllä Nachollekin! |
![]() |
| Ja välillä pitää poseerata nähtävyyksien edessä. |
16.6. suunta kohti pohjoista ja Hampuria. Sieltä junanvaihto kohti Tanskaa. Illalla Koldingiin jossa yövyimme leirintäalueella. Teltan vieressä oli lampi, jossa oli muutamia sorsia. Nacho olisi niin kovasti vaan halunnut mennä sinne uimaan.
![]() |
| Kiva pieni lampi. |
![]() |
| Ei tarvi kyllä pelätä, että kukaan huomaamatta tulisi teltalle, kun on tämmöinen vahti mukana. |
17.6. aamusta taas kohti juna-asemaa ja Kööpenhaminaa ja sieltä sitten iltajunalla Tukholmaan.
![]() |
| Öinen Tukholma |
18.6. Tukholmasta aamulaivalla kohti Turkua ja vielä viimeinen junailu ja sitten illalla vanhempieni luota hakemaan Kisu hoidosta ja sitten kotiin!
![]() |
| Vielä viimeinen junareissu ennen kotia. |
Tilaa:
Kommentit (Atom)