10. tammikuuta 2015

Sipsille eka EVL1!

Tänään meillä oli Sipsin kanssa oikea asenne ja tekemisen meininki!

EVL Lempäälä 10.1.2015, tuomarina Jaana Tala.

Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 8,5
Seuraaminen 7
Zeta 7
Luoksetulo 9
Ruutu 8,5
Ohjattu nouto 10
Metallihyppynouto 9
Tunnistusnouto 8
Kaukokäskyt 8

Yhteensä 272 p. 1. tulos, sijoitus 2.

Ensin paikallaolot. Oli kivan sekalainen seurakunta, kun vaan kaksi bortsua, kaikki muut eri rotuja (partacollie, sakemanni, labbis, tolleri ja kultsu). Olimme toisessa ryhmässä. Yhdessä kävely paikallamakuu paikalle ei taaskaan oikein onnistunut, Sipsi mietiskeli jotain ihan muuta ja käveli yksinään. Ei myöskään pitänyt kontaktia, mutta jäi kuitenkin hyvin istumaan, eikä ollut liikkunut yhtään. Tosin ihan pienesti liikautti toista etutassua, kun tulin viereen, mutta tuomari ei tätä huomannut, kun saatiin kymppi.

Paikallamakuissa olimme sitten viimeisinä, mutta edellisillä oli eri käskyt, joten tämäkin meni hyvin, ei mitään ennakoimista. Myös istumaannousu meni hyvin. Mutta Sipsi oli kuulemma nuuhkinut paljon. Edellisessä ryhmässä lähes kaikki nuuhkivat, joten kait siellä sitten jotain hyviä hajuja oli. Tästä 8,5.

Se toinen paikallaoloryhmä

Sitten yksittäiset liikkeet. Kaikki olivat putkeen ja sekoitetussa järjestyksessä. Aloitettiin tunnarilla, joka sopii meille hyvin. Sipsi tosin ennakoi ja lähti jo liikkurin käskystä. Nuuhkiminen ok, kuten myös pito, kerran taisi pyöräyttää kapulaa. Videolta näkyy myös, että liikkurin viedessä kapuloita Sipsi haistelee maata. Tästä 8, ehkä tuosta ennakoimisesta ja kapulan pyöräyttämisestä.

Samasta paikasta kaukokäskyt, mutta pyöräytin sen kerran ympäri. Hyvä maahanmeno. Hyvä ilme, kun käännyin, mutta videolta näkyy, että haisteli vähän maata. Vaihdot aika kivat. Seisomisesta maahan otti takajalkoja ihan aavistuksen alle. Ja maasta seisomaan otti askeleen eteen. Tuomari sanoi, että tuli vähän edestakais-liikettä, mutta mielestäni ei. Eihän nämä nyt mitkään täydelliset ole, mutta varsin hyvät Sipsin kaukoiksi! Mutta sitten taas ennakoi liikkurin käskystä ja nousi istumaan ennen kuin sanoin. Näistä kasi.

Sitten zeta. Alun seuraaminen oli ok ja istuminen suorastaan hyvä! Liikutti hieman tassuja, kun menin taakse ja teki saman myös seisomisessa. Seisomisen jälkeen seuraamisessa tuli ongelmia ja viimeisellä pätkällä ei lähtenyt maasta ollenkaan seuraamaan. Perin kummallista. Tämän takia vaan 7.

Sitten ruutu. Hyvällä ilmeellä katsoi merkkiä ja menikin hyvin. Myös ruutuun meno oli aika kiva, ihan pieni kaarros siihen tuli. Myös hyvä pysähdys ja maahanmeno. Mutta sitten se seuraamaantulo, huoh. Sipsillä taisi olla vaan palkka mielessä ja juoksenteli ihan mihin sattuu. Pitäisiköhän tämä nyt oikeasti treenata kuntoon! Harmittavaa menettää muuten upeasta ruudusta pisteitä sen takia, eli tästä vaan 8,5.

Seuraavaksi luoksetulo. Olen nyt tehnyt sitä käsimerkkiä ja Sipsi pysähtyi kerrassaan loistavasti! Maahanmenokin oli ihan ok. Tästä 9, en tiedä mistä piste pois, ehkä loikkimisesta.

Sitten hyppynouto. Kapula oli taas tosi kylmä ja lämmittelin sitä hetken. Nyt Sipsi oli kivasti mukana, joten hyppäsi ja palautti hyvin. Taisi tosin hieman osua esteeseen paluumatkalla. Ja piti kapulaa huonosti, en tiedä johtuuko se nyt tuosta kylmyydestä. Tästä 9.

Ja sitten se seuraaminen. Nyyh ja voih. Alku oli suht ok, mutta sitten tuli juoksuosuus ja se olikin aika pitkä. Ja siis Sipsi ei YHTÄÄN seurannut, juoksenteli jossain monen metrin päässä! Tosi noloa! Annoin yhden lisäkäskyn, mutta eipä se paljon auttanut. Paransi sitten taas normaaliin kävelyyn ja hitaaseen, joskin oli hieman vino. Peruuttaminen meni huonosti. Tästä 7.

Viimeisenä ohjattu nouto. Tähän on aina niin kiva päättää, kun tämä on Sipsillä aika kivalla mallilla. Tosin nyt ei katsonut juuri silloin, kun liikkuri vei vasemman kapulan, mutta katsoi taas kun vei keskimmäisen joten vähän huolestuin. Ihan ok merkki ja hienosti haki vasemmalta ja hyvää vauhtia takaisin. Oikein kiva päättää kymppiin!

Tuomari kommentoi lopuksi, että Sipsi antoi aika levottoman vaikutelman ja loikki juoksut. Hän kehotti miettimään palkkaamista, että kiihtyykö siitä liikaa. Itse en kuitenkaan pidä pahana sen intoilua, senkun intoilee, kunhan myös keskittyy! Sitten, jos alkaa tehdä liikkurin käskyistä, niin sitten ei käy. Eikä myöskään se, jos ei keskitytä. Mutta itse olin kyllä ihan äärettömän tyytyväinen tämän päiväiseen suoritukseen! Vielä kun Sipsi-raukka osaisi seurata, niin tuohan olisi ollut aivan loistava suoritus.

Tässä linkki videoon.

Sipsi palkinnoilla

3 kommenttia:

  1. Onnea ykkösestä :) Tuo Sipsin heiluva häntä on kyllä niin ihana :D Tuli mieleen tuosta ruudun seuraamisesta, että oletko kokeillut kääntää kutsuessa päätä sinne puolen minne koiran kuuluu tulla (vasemmalle)? Voi olla, että ongelma ratkeaa pelkästään sillä :) Itselleni agilitystä tuttujen ohjausoppien mukaan koira tulee (ja kuuluu tulla) aina sinne minne katse näyttää :) Eli mun logiikalla Sipsi toimi tuossa aivan oikein :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnittelusta. :) Täytyypä kokeilla tuota! Yleensähän Sipsi siis kyllä tulee vasemmalle puolelle, mutta saattaa juosta vähän ohi tai jäädä seuraamaan johonkin ties miten kauas, joten välttämättä pelkästään tuolla ei ongelma ratkea.

    VastaaPoista
  3. Toki yhden videon perusteella on vaikea sanoa, kun ei tiedä kokonaistilannetta. Mutta se voisi auttaa osaltaan ;) Tosin tuli myös mieleen, että alussa tarvitsee varmaan pitää päätä pidempään käännettynä sinne vasemmalle, jotta koira ymmärtää tämän ja sitten siirtyä vain kisamaiseen merkkaukseen. Kamalan vaikea yrittää lyhyesti ja ymmärrettävästi kirjoittaa :D Toivottavasti sait ajatuksesta kiinni.

    VastaaPoista