15. huhtikuuta 2015

PSK:n nometreenit, lähi- ja kaukohakua

Nyt ollaan käyty niin paljon kaikissa koulutuksissa, että meinaa mennä sekaisin missä oltiin milloinkin ja kenen kanssa. Mutta tässä Pääkaupunkiseudun kultaisten koulutuksessa meitä oli neuvomassa Helka Alanko ja aiheena oli haku. Tehtiin ensin lähihakua ja sen jälkeen isompaa hakuruutua.

Lähihaussa yritin ensin lähettää Nachon vierestä, mutta se ei tajunnut yhtään mikä idea oli vaan lähti huitelemaan pitkälle, joten otin sen sitten takaisin ja laitoin istumaan siihen alueelle, johon Helka oli piilottanut tennispallot ja sitten kun siinä pillitin ja näytin maahan, Nacho alkoi heti etsiä hienosti ja löysi nopeasti pallon. Seuraavalla kierroksella tein samoin ja Nacho löysi samantien edestään pallon.

Isommassa hakuruudussa Nacho etsi ihan kivasti ja tuli myös kivasti palauttamaan, kun pillitin heti, kun oli löytänyt damin. Myös toisella kierroksella meni kivasti, enkä viitsinyt sitten enempää tehdäkään.

Helka neuvoi meille vielä lopuksi mitä voidaan siihen vaihtamisongelmaan tehdä. Kerroin, että olemme tehneet niitä treenejä, joissa on useita dameja lähellä toisiaan ja niistä pitää sitten tuoda kaikki vaihtamatta ja että niitä olen sitten laajentanut. Helka neuvoi meille sellaisen tavan, että heitetään koiran palauttaessa toinen dami tai pallo sen eteen. Alussa tämän voi tehdä ihan lähellä ja heittää damin kauemmas koirasta, mutta pikku hiljaa häiriötä voi koventaa. Nacho ei kertaakaan yrittänyt vaihtaa näissä harjoituksissa, mutta pysähtyi kyllä pallon kohdalle ja katseli sitä "sillä silmällä".

"Voiskohan mieluummin ottaa pallon?"

Ne pitäis tuoda vaihtamatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti