5. huhtikuuta 2015

Puuhakas pääsiäissunnuntai, tokoilua ja nome-koulutus

Tänään olimme aamulla tokoilemassa ja iltapäivällä UMN:n järjestämässä nome-koulutuksessa Klaukkalassa.

Hallilla tein Nachon kanssa lähinnä seuraamiseen virittelyä ja leikkimistä. Teimme myös paikallamakuut, mutta ne eivät menneet kovin hyvin, Nacho kääntyi lonkalle ja liikuskeli muutenkin. Toisessa setissä nousi jopa kerran istumaan. Teimme tunnaria Sirken ohjeilla ja siinä oli ehkä pientä parannusta. Kaukokäskyissä nousi nyt hyvin istumaan.

Sipsin kanssa tehtiin vähän haastavampia treenejä. Zetassa sillä on kyllä surkea ilme, lähes tärisee istuessaan, kun ahdistaa se, kun olen nyt huomauttanut siitä, jos liikuttaa jalkoja. Tai ehkä sitä myös ahdistaa tuolla hallilla, kun viereisessä tilassa tehdään agilityä kovaan ääneen ja hallin lämmittimet hurisee. Välillä on kuitenkin ihan hyvälläkin fiiliksellä ja kuuntelutreeneissä keskittyi hyvin.

Sitten pieni tauko kotona ja sen jälkeen Nachon kanssa nomeilemaan. Koulutuksessa oli neljä eri rastia, joissa jokaisessa eri kouluttaja ja erilaiset tehtävät. Kouluttajina olivat Pekka Tuomi, Riitta Väisänen, Elina Salo ja Esa Schön, mutta en muista enää kuka oli milläkin rastilla.

Aloitimme lähihaulla. Alue oli hyvin merkittyä, noin 5x5m, ja hyvin hajustettu. Vein Nachon ruutuun ja lähihakupillityksellä se alkoikin heti etsiä. Näitä pari toistoa ja meni hyvin. Sitten seuraavalla kierroksella lähetettiin eri puolilta. Näytin Nacholle käsimerkin ja pillitin samalla ja hienosti se toimi. Kerran meni vähän pois alueelta, mutta kun kävelin hieman toiseen suuntaan, niin löysi takaisin alueelle ja hienosti jatkoi etsintää. Tässä alkuvaiheessa alueelle voi laittaa useita palloja/dameja ja niiden tulisi olla piilossa, jotta koira ei etsi silmillä. Kun koira on löytänyt, se kannattaa heti kutsua pois, jotta ei ala etsimään lisää (Nacho meinasi kerran tehdä tämän).

Seuraavalla rastilla oli markkeerauksia ja sitten linja siihen samaan kohtaan, jossa markkeeraus oli tullut. Me ei olla ikinä tehty tämmöistä ja Nacho ei osaa linjoja vielä muutenkaan kovin hyvin, joten tämä oli sille todella vaikea. Markkeeraukset kyllä teki, tosin niitäkin joutui hieman etsimään, mutta ei sillä ollut minkään näköistä ajatusta mennä sinne samaan paikkaan, vaikka aika paljon lähemmäs meninkin lähettämään. Tämä kouluttaja kehui kovasti Nachon palautuksia ja hänen mielestään koira oli mukavan rauhallinen. Pitää vaan enempi näitä linjoja tehdä, jotta ne oppii.

Nacho katseli kovin tarkkaavaisena mitä muut tekivät

Tässä välissä oli aika pitkä tauko ja Nacho pääsi autoon lepäämään.

Sitten kolmannella rastilla oli linjoja motivoidusti. Tehtiin ojan yli viistoon, mutta Nachoa ei mitkään ojat paljon haittaa. Sen sijaan seuraaminen oli kovin haastavaa, varsinkin sitten kun se dami oli siellä odottamassa. Lähetykset ja luovutuksetkin menisi paremmin, jos se olisi vähän parempi se seuraaminen. Meinasi tässä meinaan hyppiä damin perään sen luovutettuaan, vaikka luovutusta (ja itse noutoa) kouluttaja kovasti kehuikin. Kyllähän se nopeasti palauttaa, mutta sitä pitäisi vielä treenata lisää, että luopuu niistä dameista paremmin. Näitä voi tehdä esim. niin, että hakee osan itse.

Viimeisenä tehtiin walk-uppia. Ensin yksin seuraamista ja sen jälkeen siinä rivissä. Tässä Nacho seurasi suht hyvin, koska siinä kävellään niin hitaasti. Tosin olihan se sitten aika vaikeaa, kun mentiin keskellä riviä. Kouluttaja teki myös vähän häiriöitä, pelkällä damilla, sitten pelkällä ampumisella ja sitten molemmilla. Naapuri meinasi karata ammutulle damille ja Nachokin otti askeleen eteenpäin, mutta pysyi kun käskin odottaa ja palasi hyvin viereen istumaan. Aika hyvin on maltti kehittynyt.

Oli kiva ja hyödyllinen koulutus, mutta myös aika rankka. Nachokin oli ihan väsynyt, kun kotiin päästiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti